maanantai 12. syyskuuta 2011

Viikonlopun herkutteluja

Viikonloppuna herkuteltiin oikein urakalla monenlaisella ihanalla herkulla! :) Lähikaupassa oli lohifile tarjouksessa, joten ostimme sellaisen. Isäni on rakentanut savustusuunin, ja kävimme siellä savustamassa lohen. Voi että, miten hyvää siitä tuli! Mies maustoi kalan merisuolalla, sitruunapippurilla ja grillausmausteella. Lohi oli oikeastaan vielä parempaa savustamista seuraavana päivänä, kun kaikki mausteet oli imeytyneet läpikotaisin kalaan. Kuvassa kala näyttää palaneelta :D Sitä se ei todellakaan ollut, mausteet vain värjäytyivät tuollaisiksi uunissa.

Savustettu lohi
Viikonloppuna meillä oli kyläilemässä kummipoikamme (9kk) <3 vanhempineen ja leivoin heidän vierailuaan ajatellen omenapiirakkaa sekä kinkku-paprikakierteitä.



Omenapiirakka ei ehkä ole esteettisesti kovin viimeisen päälle, mutta ei olla niin tarkkoja :D

Muuten viikonloppu meni miehen kanssa touhutessa, kateltiin iltoisin elokuvia ja elokuva-naposteltavana meillä oli tällainen satsi:


Paprikaa, kurkkua ja porkkanaa sekä Barbeque-dippiä. NAM! <3 :D Terveellisempi ja kevyempi vaihtoehto sipseille, joita emme kyllä kovin usein syö muutenkaan. Mutta on nekin hyviä, joskus on pakko syödä :)

Lauantaina mulla oli säestyskeikka yksissä hautajaisissa, ja sunnuntaina normaali työ iltapäivällä. Ensiviikolla jään tuosta sunnuntaityöstä jo äitiyslomalle, löysin mahtavan sijaisen itselleni ja siitä olen hyvin iloinen. Tiedän, että hän hoitaa työnsä tunnollisesti ja luovasti :) Näin sitä lähestytään pikkuhiljaa näitä viime hetken pikku etappeja, oikeaan ä-lomaankaan ei ole enää kuin reilu kuukausi aikaa! Hui! :)

Tähän loppuun laitan vielä hauskan kuvan siskon kissasta :)


Ja nyt on vielä pakko laittaa vähä normaalimpi kuva, ei se ihan tuolta näytä oikeesti :DD

Söpöläinen pentuna <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)