maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Joulua odotettiin kovasti, olihan se ensimmäinen tässä uudessa kodissa ja ensimmäinen myös pikkuiselle miehelle J:lle :) Mutta kuten jouluilla on usein tapana, ne sujahtavat vauhdilla ohitse. Niin tämäkin, nyt ollaan jo uuden vuoden aatonaatossa. Minusta tuntuu nyt siltä, että joulumme kuvailu ei tarvitse sanoja, kuvat puhukoon puolestaan. Niitä olisi paljon, mutta nämä on tullut siirrettyä koneelle niin laitetaan ne esille :) (Ehkä Joulupukki ensivuonna muistaisi meitä kameralla? Tähän saakka kuvat on näpsitty puhelimella, miehellä on hyvälaatuinen kamera mutta omassani hämäräkuvat onnistuvat huonosti. Täytyypäs muistaa kirjoittaa pukille.. ;D )


Aattoillan hämärissä sytyteltiin ulos lyhtyihin kynttilät

Meillä on joulukuusi tänä vuonna taas, viime vuonna jätettiin pois kun E oli juuri oppinut kävelemään ja olisi pienessä tuvassamme kompuroinut kuuseen koko ajan. Onneksi voimme pitää aitoa kuusta eikä ole allergioita, kyllä kuusen tuoksu on niin JOULUN tuoksu!



Saimme tupaantuliaislahjaksi useampia lyhtyjä, eikä niitä silti ole liikaa. Minä rakastan lyhtyjä! :D




Joulukoristeita meillä on varsin vähän, mutta niillä vähillä onkin sitten suuri tunnearvo.
Jospa alennusmyynneistä lähtisi jouluvaloja ainakin mukaan, meillä kun hajosi ainoat ulkovalot :/




J 5kk ja E 2v jouluna 2013
 Joulupukki ehti kiireiltänsä myös meidän luokse, niin viime vuonnakin :)
E ei pelännyt pukkia ollenkaan, aluksi tietysti hämmästeli mutta sitten olikin innokas lahjojen jako-apuri
kun vauhtiin vain pääsi :)




Joulun välipäivät ovat menneet mukavasti, miehellä on tosin ollut arkipäivinä töitä joten vähän rikkonaiselta on tämä "loma" tuntunut. Tapaninpäivänä lokoisa olo päättyi, kun lähdin J:n kanssa iltapäivällä päivystykseen ja taas kerran todettiin korvatulehdus. Ei muuta kuin kuuri taas, joka päätyi siihen että eilen aamulla jouduttiin taas päivystykseen. J oli saanut antibiootista allergisen reaktion ja kasvot olivat todella turvoksissa, silmät lähes kiinni muurautuneet. Piti mennä nopeasti sairaalaan, koska kurkun turpoamisvaara on pään alueen reaktioissa aina todella suuri. Onneksi reaktio oli kuitenkin ihossa, ja kunnon kortisoniannoksella turvotus alkoi laskea. Nyt sitten syödään eri antibioottia, J:n tiedoissa on merkintä allergisuudesta penisilliinille ja sen johdannaisille, ja kortisonikuuri jatkuu.

Toivon todella, että vuoden vaihtumisen myötä nämä sairastelut päättyisivät. Eihän ne tietenkään kokonaan pääty, mutta tällainen putki voisi jo katketa. Jotenkin vieläkin uskon, että ne pakkaset auttaisivat asiassa.. tiedä häntä, mutta eipä tämä vihreän maan katselu oikein talvelta tunnu.

Sairastelujen vuoksi aika on kortilla, harmittaa kun tännekin olisi ollut joulun alla vaikka minkälaista postausta mielessä, mutta ei vain ehdi. Olen ollut myös tosi väsynyt kun J:n rytmit meni kuukausi-pari sitten ihan sekaisin ja hän nukkui päivät ja söi miljoona kertaa yöllä. Nyt kun kiinteitä on alkanut todella mennä (paitsi puuroa - tämän pojan suu näyttää olevan tuohesta kun vähänkin rakeisempaa ruokaa saa, heti yökkii ja oksentaa) ovat yötkin kenties alkaneet olla vähän rauhallisempia. Sairastelut aina sitten sotkii systeemit, mutta toiveikkaana silti katson tulevaisuuteen :)

En tiedä ehdinkö tänne ennen huomista, siksipä toivotan jo nyt kaikille

ONNEA TULEVALLE VUODELLE 2014!!

torstai 12. joulukuuta 2013

E 2 vuotta!

9.12.2013 meidän rakas E-tytär täytti 2 vuotta <3
Kuvat ovat tärähtäneitä ihan tarkoituksella,
ne kuvaavat erittäin vauhdikasta tyttöämme todella hyvin! ;)



Varsinaiset synttärit pidämme viikonloppuna.
Mukavaa järjestää ensimmäiset juhlat täällä uudessa kodissa,
nyt vierailla on tilaa olla ja istua, sekä sohvalla että kahvipöydässä :)

Toivottavasti minä ja E ollaan jo vähän paremmassa kunnossa sitten,
ja toivottavasti loput perheestä ei sairastu!
Flunssa iski ensin E:n, mutta homeopaattisilla sain sen kukistettua aika kivasti.
Harmi vain että lääkeaineet loppui ennen kuin minä sairastuin,
joten joudun nyt vain "potea".




E on alkanut huomioida pikkuveljeä kivasti.
Silittelee päätä (sitä toki tehnyt alusta saakka), 
mutta nyt jopa "leikkii" ja hauskuutta veljeä :D
Eilenkin E meni oven taakse ja sieltä ilmestyi välillä huutaen "kukkuu" J:lle :)
Ja J:tä nauratti hirmuisesti :)

Toki välillä pikkuveljelle keksitään kaikenlaisia uusia "käyttötapoja",
veli on esimerkiksi hyvin kätevä silta, jonka yli voi kävellä!



Pikkuvelikin täytti 5kk, pian meillä on puolivuotias!
Hän kääntyilee kovasti vatsalleen ja siinä asennossa ollessaan potkii vimmatusti.
Ehkäpä ryömimisen esiharjoituksia ovat nämä liikkeet :)

Neuvolaan suuntaamme ensiviikolla kummankin lapsen kanssa.
E:n mittoja olemme saaneet viimeksi puoli vuotta sitten,
joten on hauska nähdä miten kasvua on tullut.
Tällä hetkellä käytössä on 92cm paidat ja 86-92cm housut.
Ihan kuin veljelläänkin, iso kruppi mutta lyhyet jalat.. :)

Nyt veljeä imettämään, hyvää loppuviikkoa!



lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä

Meillä vietettiin pieniä "linnanjuhlavalvojaisia" ystävien kanssa.
Teimme tarjolle cocktail-paloja,
jotka sisälsivät vaihdellen nakkeja, lihapullia, leipä-, aura- ja olutjuustoa sekä rypäleitä.
Lisäksi tarjolla oli kasviksia ja dippejä sekä itsenäisyyspäiväleivoksia.

Kokeilin leipoa näitä leivoksia ensimmäistä kertaa enkä pettynyt!
Kinuskikissalta ohje, se onkin luottosivustoni.

Pohjana leivoksissa on mokkapalapohja, päällä valkosuklaakuorrute.
Siniristi on tehty piparien koristelugeelillä.




Linnanjuhlat olivat vaihtelevan erilaiset,
kiva joskus niinkin vaikka perinteet tietyssä mielessä ovatkin mieleeni :)

Tänään meillä on kauan odotetut pikkujoulut ystävien kanssa.
Menemme ensin kaupunginteatteriin, ja sieltä syömään ravintolaan.
Ihanaa päästä ihan aikuisten kesken välillä ulos,
siitä tunteesta on nautittava nyt koska tiedän, että lapsia tulee kuitenkin ikävä 
vaikka emme ole muutamaa tuntia kauempaa poissa <3

Kynttilänvaloisaa viikonloppua!




torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukuu.

Joulukuu on täällä!

Meillä on laitettu joulua kotiin pikku hiljaa.
Tekemisten taustalla soi joululaulut :)

Väsyneissä tunnelmissa hetkittäin,
J hakee uutta rytmiä ja välillä yöunet on siirtyny päiväsaikaan
ja yöllä poju on nukkunut rauhattomasti.
Uusia taitoja siellä varmaan jo aivojen sopukoissa muhii :)


Iloista joulunodotusta
ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää!