maanantai 12. syyskuuta 2011

Illanistujaiset kaverin kanssa sadepäivän iloksi

Postaan vielä tämän illan tapahtumista, oli niin ihana ilta, kiitos ystävälle <3 Koulukaverini kanssa sovittiin joku aika sitten, että jonain iltana leivotaan porkkanapiirakkaa ja syödään kahdestaan oikein antaumuksella, niin monta palaa kuin vain hyvällä jaksetaan :D sopimukseen kuului, että yhtään ei saa ajatella, kuinka paljon kaloreita tulee ja että se on epäterveellistä. Perustelisin tämän iltaisen kakkukestin olleen jopa enemmän terveellinen kuin epäterveellinen monestakin syystä: yhdessä olo ja -tekeminen kaverin kanssa pitkästä aikaa on suorastaan terapeuttista, ja kun kerran syö makeaa mahan täydeltä, ei tarvi ihan heti syödä uudestaan :D ainakin psyykkisesti tämä oli todella virkistävä ja hauska ilta :) Sitä paitsi, ei sitä ihan joka ilta (lue: ei koskaan) tehdä pellillistä piirakkaa kahdelle ihmiselle yhtä iltaa varten :DD Voin kuitenkin kertoa, että ei me jaksettu koko kakkua syödä. Tulos oli oikeastaan surkea; kumpikin jaksoi 3 palaa :D loput palat sitten jaettiin, ja oman satsini laitoin jo pakkaseen vieraita varten.

Tässä kuitenkin kuvaa illan herkusta:


Ja ottaen huomioon, että teimme kumpikin tätä ihan ekaa kertaa, lopputulos oli mainio! Meillä oli hyvä ohje :) Ohjeesta tuli reilu pellillinen piirakkaa.

Koska tämä päivä on ollut sateinen, oli ihanaa istua sisällä lämpimässä juomassa teetä, syömässä porkkanapiirakkaa, ja jutustelemassa kaverin kanssa niitä näitä. Nämä on niitä arjen juhlahetkiä!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)