maanantai 28. marraskuuta 2011

Laskettu päivä

Tänään on meidän LA, uskomatonta että tänne on jo tultu! Me olemme valmiita vastaanottamaan pienokaisemme, kun hän vain haluaa tulla :)

Kävin juuri neuvolassa, siellä kaikki ok. Pissa oli puhdas, paineet vähän koholla kylläkin, mutta sen voi aiheuttaa tämä karmea flunssakin. Pää on ihan tukossa :/ Paino oli tullu melkein kilon parisa päiväsä alaspäin, ja sen arvasinkin kun on nyt hikoiluttanu muutamana yönä aivan järkyttävästi, viime yönäki jouduin vaihtaa yöpaidan kesken kaiken :O vessassa oon saanut myös hypätä parhaillaan pari kertaa yössä. Hyvä juttu vaan, tietääpähän että kroppa toimii vielä jotenki :D

Aamuyöstä toisen vessakäynnin jälkeen mennessäni uudestaan maate tunsin jalkojen välissä märkää. Nousin siitä sitten ylös uudestaan vessaan, alushousuissa oli pieni läntti märkää. Oliko tuo lapsivettä, en tiedä. Pissaa se ei ainakaan ollut koska just vessasta tulin kun tuo tapahtu. Valkovuotoa se voi olla tietysti myös, sillä määrä ei ollu kovin suuri. Reisille sitä kuitenki oli vähä menny, joten enempi luulis lapsveteen viittaavan. Mitään tuntemuksia ei kuitenkaan oo tullu tähän mennessä ainakaan. Mahasta on kyllä kuulunut kummaa "napsetta" useanakin päivänä, joten voisikohan olla, että kalvoihin on tullut reikiä? Ehkäpä näin onkin.

Tällä tulevalla mammalla on herkkupäivä, ostin kaupasta vähän irtsareita ja nautiskelen niitä cappuccino-kupposen kera <3 Pitäisi tässä lähipäivinä leipoakin, tai ainakin ostaa pipari- ja torttutaikinaa pakkaseen - paljon :) Glögivarantoja pitäisi myös alkaa täydentää. Jotain jouluruokiin liittyvää meillä jo on, nimittäin kinkku! Mies oli löytänyt ihan täydellisen kinkun ja osti sen saman tien. Yleensä olemme olleet kinkkuostoksilla niin myöhään, että meille sopivan kokoiset pikkukinkut on jo menneet. Mutta nyt saatiin juuri sopiva! :)

Vielä raskauteen palatakseni, oloni on viime päivinä ollut sellainen etten jaksaisi enää treffata ketään / kutsua ketään kylään. Tietysti tämä flunssa nyt verottaa voimia, mutta jotenkin on sellainen olo muutenkin että nyt pitää rauhoittaa tilanne. En tiedä, onko se jonkinlaista henkistä, luonnon ohjaamaa valmentautumista lähestyvään synnytykseen. Toisaalta jälleen toivon, että synnytys jo alkaisi, sillä uteliaisuus pientä kohtaan käy ihan valtavaksi! Lisäksi haluaisin synnytyksen olevan jo ohi :/ Toisaalta sitten toivon, että menisi vielä sen verran että tämä paha flunssa ehtis parantua, sillä oon oikeesti ihan tukossa. Voimat on loppu, joten mikään paras lähtöasetelma ei ensisynnytykselle olis jos nyt tulis lähtö.

No, hän tulee kun tulee, ei siinä auta onko flunssa vai ei :D Pääasia kuitenki on, että koko perhe selviää koettelemuksesta hengissä ja pääsee uuden elämän alkuun <3 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)