tiistai 15. marraskuuta 2011

39. rv ja yhres koos ollaan

Otsikosta voi saaja sen kuvan, että oon malttamaton, mutta tosiasiassa vieläki tuntuu ihan käsittämättömältä että lähtö voi olla lähellä. Aika on menny niin nopeesti, että oikeestaan vasta pari viikkoa sitte tajusin olevani "viimesillään". Ei yhtään oo semmonen olo että kohta synnytetään. Tiedä nyt sitte onko se hyvä juttu alkuunkaan, pelkään käynnistyksen mahollisuutta.

Mullahan on tuo turvotus ollu melekosen kovaa, yhellä plussalla rv 26 lähtien ja kahella rv 30-> Sen vuoks verenpainetta ja pissaa on seurattu 2x viikossa jo usean viikon ajan. Pissa on ollu joka kerta puhas, mutta huomenna vien labraan näytteen jotta tutkivat tarkemmin. Terkka ei luota stixeihin... Verenpaineet on ollu semmosta 145/85 noin keskimäärin, kerran on käyty alapaineissa 90 yläpuolella. Yläpaineet on ollu suht samat koko raskausajan. Mitään muita raskausmyrkytyksen oireita mulla ei ole ollu, ja tuntemuksistani päätellen uskon turvotuksen johtuvan puhtaasti hormonitoiminnasta. Nyt vaan vähän huolettaa omien munuaisten toiminta, sillä vaikka juon vettä päivän aikana runsaasti, mun ei välttämättä tarvi käydä vessassa yöllä ollenkaan. Jotenkin neste vaan kertyy, kun munuaiset ei jaksa suodattaa sitä entiseen malliin. Tähän asiaan pitäs saada selvyys, koska ei kai se kovin terveellistä oo pitemmän päälle.

Tässä olis vertailun vuoks kuvaa kintuista:

N. klo 10 aamulla


3 tunnin päästä

Ja nää kuvat on otettu muutama viikko sitte, että nyt tilanne on taas jo pahempi. Aamusinki herätessä on jo valmiiks turvotusta, ja tosi nopeasti paisuu tukiks. Että semmosta...

Koska tää pahenee koko ajan, terkka sanoi että jos/kun menee yliaikaiseks, hän laittaa hetimiten lähetteen ä-polille jotta voidaan nopeasti käynnistää. Voi että, kun ei tarvis käynnistää ja olis muuten kunnossa! Turvotuksen kans pärjään kyllä, vaikka se ikävää onkin, mutta kun taustalla on huoli terveydestä ja vauvan hyvinvoinnista.

Ennakoivia supistuksia en oo tuntenu, tai sitten ne on tosi huomaamattomia. Välillä sisäreisistä "kramppaa" ja alavatsalle saattaa tulla paineen tunne, mutten tiedä onko ne supistuksia vai mitä. Ja niitä "sukkapuikko-pistoja" tulee välillä kohdunsuulle. Eilen musta tuntu, että vauvan pää oli alempana ku normaalisti, mutta tänään ei tunnu enää siltä. Terkka sanoikin että pää on nytkin ihan siinä reunalla, että voi humpsahtaa lantioon millon vaan. Luulen, että se jo käviki siellä, mutta tuli vielä pois.

Jotenki synnytystä kun aattelen, tulee olo että alkas jo, mutta välillä taas iskee paniikki että ei, ei vielä :D luulen, että sitte ku se todella alkaa niin sitä on vaan helpottunu, kun saa sen nyytin vihdoinki mahan ulkopuolelle.

Tällaisin ajatuksin tänään, raskausviikkoja ollessa koossa 38+0 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)