perjantai 14. lokakuuta 2011

Viikko lopuillaan

Perjantaifiilikset on seuraavanlaiset: Aamupala on syöty, sisko saatu kouluun ja astianpesukone hurisee taustalla hiljalleen. Rauhallinen aamu voi alkaa :) 6.30 on vielä ihan pimeää, mutta tuossa 8 aikaan näkee jo hyvin. Toisaalta tykkään hämäristä aamuista, toisaalta ne ovat myös hyvin väsyttäviä. Ihmismieli kaipaa valoa.

Yöunet alkavat olla aika rikkonaisia, vaikka vielä koenkin nukkuvani ihan hyvin. Herään kyllä jokaiseen kääntymiseen, varsinkin nyt kun lantion liitoskivut alkoivat :/ viikon verran on ollut aika ajoin niin pahaa kipua, että tuntuu että jalat lähtee alta. Miten sitä oppisi olemaan rasittamatta liikaa? Miehen kanssa sovittiin viikko sitten, että hän alkaa pääasiassa hoitamaan imuroinnin tästä eteenpäin. Se alkaa tuntua aika raskaalta, varsinkin kun meillä on aivan surkea imuri. Se on erittäin epäergonominen, saa ihan kumarassa aina imuroida ja kun siitä on  menny ne pehmustekarvat suuttimesta rikki, niin täytyy pitää suutinta niin ihmeasennossa ettei se naarmuta parkettia >:( eli itse pitää olla ihan kumarassa koko ajan. Uusi imuri on ollu hankintalistalla jo vuoden, mutta aina tulee jotain muuta rahareikää ja ei saada imuria ostettua. Joulukuussa kyllä viimeistään lähtee tuo vanha rotisko hevon kuuseen, minä ostan imurin ja sillä sipuli! Mitään 300 euron Dysoneita meillä ei ole varaa ostaa, mutta jonkun pölypussittoman version ajattelin kuitenkin laittaa.

Tänäiltana on mukavaa tekemistä, lähdemme naapurikaupunkiin elokuviin ja pitsalle <3 sitten viedään sisko kotiin, viikon kyläilyreissu meillä päättyy. On ollu ihanaa kun sisko on ollu meillä. Normaalisti ei ehditä kovin usein nähdä, joten siks oli varsin kivaa kun hän oli koko viikon meillä!

Eilen oli muuten neuvola, rv 33+3. Hg 139, pissa edelleen puhdas, verenpaine 140/87 ja taas tuli pyyhkeitä siitä. Tuntuu ihan siltä että neukkutäti HALUAA mulle sen raskausmyrkytyksen.... heti kun verenpainemittariin läjähti em. lukemat, hän totes että "sun naamaki on kyllä niin turvoksissa, selvästi huomaa". Mielenkiintosta, varsinki ku en omasta mielestä enkä myöskään kysymieni ihmisten mielestä oo naamasta turvoksissa. Eikä ole muitakaan oireita, muuta kuin tuo verenpaine, joka mulle edelleenkin on suht normaali (korkea verenpaine geeneissä). Turvotushan mulla on kovaa jaloissa ja käsissä, mutta siinä kaikki. En sano, etteikö olisi hyvä että tarkkailevat tarkasti, mutta semmoinen syyttävä ilmapiiri on aika p*rseestä. Käynti kesti taas sen 20min joten suhteellisen kauan se mua siellä piti.. heh.. Vauvelin sykkeet oli hyvät, 135-148 välillä vaihteli, ensin lepäsi mutta kun täti vähän tönäsi kohtua niin alkoi villi jumputus :) Sf-mitta 32cm. Painoa on tullut tähän mennessä n. 12kg. Kyllähän tuota vielä kerkiää tulla, reilu kuukausi kuitenki vielä LA:an.

Nyt lähden tästä neulomaan miehen toista villasukkaa valmiiksi, ei muuta kuin hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)