tiistai 18. lokakuuta 2011

35. rv ja hämärä päivä

Skannaillessani joululaulukirjasta nuotteja koneelleni päätin kirjoitella samalla tänne kuulumisia ja ajatuksia :) Tekisi jo kovasti mieli vaihtaa blogin taustakuva jo joulusemmaks, mutta ehkä yritän vielä hetken sinnitellä! Lokakuukin on jo yli puolen välin, voi jestas taas miten aika kuluu.

Tänään alkoi 35. raskausviikko, joten voisin siitäkin jotain kirjoittaa. Eilen ensimmäistä kertaa koin oikean närästyksen :/ Ihan järkyttävä polte ihan kurkunpäähän saakka tuli pari kertaa eilisen aikana, tuntu että ei pysty ollakkaan. Täytyy yrittää muistaa syödä pienempiä annoksia jotta mahalaukku ei tulisi niin täyteen. Nostettiin myös kirjoilla mun sänkyä pääpuolelta ylemmäs, jotta yöllä ei tarvitsis kärsiä vaivasta. Onneks mun laulutunnit on jo loppunu koulussa, ei kyllä näillä poltoilla pystyis tehdä äänen kanssa mitään :/

Kävin eilen myös mittauttamasa verenpaineen, viikonloppuna oli turvotusta havaittavissa kasvoissa ja onhan se tosi kovaa jaloissa ja käsissä + muussa kropassa nykyään myös. Paineet oli 140/80 joten oli laskenu viime kerrasta ja sinänsä oli ihan hyvä. Mutta parissa päivässä oli nestettä tullu taas 2kg eestä, joten ei ihan normaalia sinänsä oo. Eipä siinä muuta ohjetta nyt ollu kuin välttää suolasia ruokia, mm. sipsit ja suolasäilykkeet ym. on pannassa loppuraskauden ajan. Ja vettä, vettä, vettä pitää juoda PALJON. Koko ajan.

Synnytysvalmennus on ylihuomenna, se pidetään omassa neuvolassa ja siihen tulee meidän lisäksi toinenkin pariskunta. Toivottavasti asiat synnytyksen suhteen selviää, siis siinä mielessä että mitä meidän sairaalassa voi tehdä jne. Synnärillehän me ei sitte päästy, ja se mua harmittaa tosi paljon. Käyn asioita paljon mielikuvaharjoitteluna läpi (jäänyt urheilusta) ja mulle olis ollu tosi tärkeää saada konkreettisesti nähdä sali, ja vaikkapa synnytysjakkara ja amme ym. Mut no can do.

Tänään oon ollu kotona, oon pessy pyykkiä, neulonu vauvan tilkkupeittoa vähän eteenpäin ja täyttäny vauvakirjaa sekä meidän hääalbumia. Nyt tosiaan jo vähän fiilistelen joululaulujen parissa, lainasin kirjastosta joululaulutoivekirjan, se oli pakko ottaa nyt koska se on aina lainassa, kesät talvet :O skannaan tuosta nyt ne jotka multa puuttuu, koneelle, ja tulostelen sitte tarpeen mukaan pikku hiljaa :) Melkosen pimeä päivä ollu, oikein hämärää. Meillä on meneillään syysloma kouluista, joten tämän viikon saan olla kotona. Äitiysloma alkaa lauantaina :)

Mies tulee kohta kotiin töistä <3 täytyy tehdä vähän voileipiä ja keittää kahvia, ollaan menossa anopille syömään myöhemmin niin en ala nyt ruokaa sitten tekemään. Anoppi tekee kyllä todella maistuvia ruokia, erityisesti rosmariinikastike on herkkua!! :)

Oikein ihanaa viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)