tiistai 4. lokakuuta 2011

Harmaa ja sateinen päivä

Hyh, mikä keli ollu tänään! Oon kastunu pariin otteeseen housujen osalta kun jouduin pyöräillä kouluun ja kotiin. Inhottavaa, sataa koko ajan :( kaverini sanoin, eipä ole jääny epäselväksi tänä syksynä, mikä vuodenaika on meneillään! Syksy on muuten tosi kaunista aikaa väriloistoineen, mutta tuo sade vähä häiritsee kun joutuu liikkua ulkona.

Kävin mittauttamassa verenpaineenkin kouluterkalla samalla kun siellä päin liikuin. Verenpaine oli n. 140/80 eli sitä meikäläisen keskitasoa. Olin vaan eilenkin niin turvoksissa että alkaa tulla vainoharhaiseks tuon raskausmyrkytyksen suhteen. No, niin kauan ku pissa on puhdas, on tietysti asiat vielä ihan hyvin! Viikon päästä on taas sitten neuvola. Eilen tuli kutsu myös synnytystapa-arvioon, se on 7.11.

Ensi viikko on viimeinen kouluviikko ennen ä-lomaa! Jihuu :D tosin en minä nyt kyllä "lomailemaan" pääse, sillä mulla on yksi kurssi jolla on pakko käydä viikottain niin pitkään kuin pystyn (yritän marraskuun alkuun) ja toinen kurssi, jota onneksi on vain kerran parissa kuussa. Mutta tokihan se on eri asia kun on kerran viikossa koulua kuin se että on 4krt/viikossa niinkuin nyt on ollut.

Muutenkin on tässä pitänyt vääntää noiden opintopisteiden kanssa, että saan tarpeeksi syksyn osalle pisteitä. Opintotukea nostan tämän vuoden loppuun, joten sen vuoksi pisteistä hälyä. Etteivät ala krävätä sitten ensi vuonna. Sain nyt sitten tänään pisteasiat lopulta kuntoon, ongelmia aiheutti lähinnä pääinstrumenttiopintojen pisteytys tältä syksyltä kun olen vain syyslomaan saakka. Kelvolliset pisteet sitten saatiin kasaan, tosin se tarkoittaa isompaa urakkaa sitten kun palaan kouluun taas, mutta päätin nyt että murehditaan sitä sitten.

Nyt ruuanlaittohommiin, hei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)