torstai 10. marraskuuta 2011

Ihana neuvolakäynti rv 37+2

Olen onneni kukkuloilla! Tänään minulla oli verenpaineen mittauksen vuoksi tarkastuskäynti neuvolassa, mutta reissusta muodostuikin kertakaikkisen erilainen ja aivan ihana!


Oma terkka ei ollutkaan paikalla, vaan hänen sijaisenaan oli eräs jo eläkkeelle jäänyt kätilö ja ter.hoitaja-opiskelija. Käynti kesti 50min (!) ja sain tietoa paaaaljon enemmän kuin edellisiltä käynneiltä YHTEENSÄ. Tämä kätilö sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja että minulla on tärkeä tehtävä kasvattaa vauvaa masussa. Hän kertoi oma-aloitteisesti todella monia juttuja, joista en ole kuullut lainkaan. Mm. seuraavia asioita:


- Kovaan turvotukseen auttaa makoilu 3x 1,5h / päivä, sillä munuaiset toimii parhaiten makuuasennossa.
- Piimän juonti auttaa myös ja se myös vähentää "koliikkivauvan" mahdollisuutta, sillä piimässä on entsyymejä jotka valmistaa vauvankin ruuansulatuselimistöä.
- Nestettä ei saisi juoda liikaa, sillä liika juonti ei auta turvotukseen.
- "Fiksu" vauva syö öisin, yömaito on parasta laadultaan ja näin vauva varmistaa että ravintoa tulee jatkossakin.
- Synnytyksen aikana wc:ssä tulee käydä n. 30min välein, koska jo 10 tippaa pissaa saa aikaan helvetilliset kivut. Täysi rakko myös estää vauvan päätä laskeutumasta lantioon.
- Synnytyksestä 2-3 päivän päästä maidon nousemisen aiheuttava hormonimyrsky saattaa aiheuttaa sen, että vaikka kaikki on muuten hyvin, äitiä vain itkettää. Tämä on normaalia ja johtuu juurikin hormoneista.


Siinäpä oli nyt ainakin muutama asia joita tuli mieleen. Vauvan sydänäänet olivat 120-130, matalimmat tähän mennessä mutta hän olikin tosi rauhallinen siihen aikaan päivästä. Mun verenpaine oli n. 79/140 ja pissa puhdas edelleen. Paino pysynyt tällä viikolla samana, eli nestettä ei ainakaan enempää ole toistaiseksi tullut. Vauvelin pää on kuulemma yläaukeamassa, eli vielä sai päätä liikuteltua hiukan, ei siis ole kiinnittynyt. Mutta tietää ainakin että sairaalaan lähtiessä saa mennä ihan istuen ja omalla autolla, kun pää on jo alhaalla.


Voi että, mä olen niin onnellinen, mulla on niin paljon turvallisempi olo tämän kaiken suhteen! Tämä kätilö kysyi myös isän vointia ja mummuloiden olinpaikkaa, että onko meillä tukiverkostoa ympärillä. Siinäkin yksi asia, jota oma terkkani ei ole edes kysynyt :O Nyt ymmärrän, kuinka suuri merkitys äitiysneuvolalla on. Sen pitäisi olla tällä tavoin kokonaisvaltaista, niinkuin oli tänään. Harmittaa, että oma terkka on työhönsä kyllästynyt. Jos meille vielä lapsia suodaan tämän jälkeen, en samalle terkalle enää halua. Riippuu tietenkin siitäkin missä sitten asutaan, mutta jos asutaan samalla alueella niin haluan toisen tädin. On jokaisen odottavan äidin oikeus saada monipuolista ja tukea antavaa tietoa tästä suuresta asiasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)