torstai 24. marraskuuta 2011

Huomisen suunnitelmia

Uskaltaakohan tuolla otsikolla kirjoittaa, ettei vain tulis yöllä lähtö synnyttään :D Nyt on kyllä räkätauti pahimmillaan, että ihan oikeasti toivon ettei ihan vielä pariin päivään tarvisi synnyttää. No, joka tapauksessa ajattelin hieman itselleni selventää, mitä kaikkea huomenna pitäisi ehtiä tehdä, kun on suuri shoppailupäivä!

Eli tarkoituksenihan on hankkia KAIKKI joululahjat kertaheitolla. Sehän luonnollisesti tarkoittaa monta eri kauppaa, mutta onneksi keskustassa kaikki on lähellä toisiaan, joten pienen kävelymatkan vain joutuu useinmiten tehdä.

Tätä lähdetään hakemaan ensin. Se on Mauri Kunnaksen Kaikkien Aikojen Avaruuskirjaan perustuva lautapeli, ja sen haluan ostaa kummipojalleni (5v.)



Samasta kaupasta kattelen miehelleni joulupakettiin parit boxerit ja toiselle kummipojalle (1v.) sekä synttäri- että joululahjaksi vaatetta.

Sitten suunnataan H&M:n, josta tarkoitus on hankkia minulle imetysliivit. Olisi hyvä olla sellaiset mukana laitokselle lähtiessä. Tuonne mahdollisesti ostan myös siskolleni lahjakortin, hän valitteli että vaatevarasto alkaa ehtyä (kasvavassa iässä).

Seuraavana vuorossa on BR-lelu, josta katselen kummitytöllemme (1,5v) toivomiaan keittiökalusteita. Tuossa nyt yksi esimerkki, katselen paikan päällä sitten paremmin.


Suomalaiseen kirjakauppaan teen visiitin, sillä miehelleni haluaisin ostaa tämän:


Hän on sitä toivonut, mutta en tiedä onko sitä tällä hetkellä kirjakaupassa. Käyn kuitenkin katsomassa.

Alkoon käy tieni myös, ja hauskaa seurata kuinka paljon saan paheksuvia katseita tällä kertaa :D raskaana oleva nainenhan EI VOI ostaa viinaa esim. lahjaksi, eipä tietenkään... voi pieniä ihmisten mieliä! No, sieltä alkosta siis olisi tarkoitus ostaa kaveripariskunnan yhteisten synttärien kunniaksi jokin kuohuviini tai vastaava, jotta saavat sitten juhlistaa synttäreitään. Ovat syntyneet viikon välein ja samana vuonna :) Mahdollisesti ostan myös miehelleni jonkun kivan pullon, ellei sitä kirjaa löydy.


Tuo voisi olla hyvää :) Ja miehelle tätä:


Mielestäni ehkä vähän tylsä valinta, mutta ainakin tiedän että mies tykkää kahvilikööristä tosi paljon, kun taas minä en yhtään :D olisi näin ollen hänen oma pullonsa, toisin kuin jos ostan vaikka viiniä, se olisi meille kummallekin suunnattu enemmänkin.

Sitten pitäisi vielä löytää miehelle saunatakki, 3kpl valokuvakehyksiä sekä lahjasuklaat. Itselle etsin myös ne valkoiset paperitähdet ikkunoihin, katsoin että Biltemassa olisi tosi halvalla moisia. Toki lisähintaa tekee se, että niihin täytyy ostaa erikseen lamppujohto, mutta en tarvisi kuin yhden kun meillä on ennestään yksi.


Isälleni, appiukolle ja anopille tulee siis lahjaksi valokuva heistä ja ensimmäisesta lapsenlapsestaan. Lisäksi pakettiin menee vielä jokin pieni muistaminen, kuten minun isälleni se suuri jouluinen ristikkolehti. Anopille varmaan viinipullo, appiukon muista lahjuksista en tiedä, onko mies ajatellut vielä. Täytyy vielä sitten lahjojen oston jälkeen tehdä tännekin "inventaario", että mitä nyt tuli kellekin, osa kun on jo hankittu ja jäi pois edellä mainituista.

Jouluisen ostostelureissun hoidan itsekseni, mutta iltapäivällä käymme vielä miehen kanssa ostamassa loput vauvatarvikkeet (jotka siis oli pääasiassa rasvoja ym. hoitotarvikkeita) ja synnäritarvikkeet (mm. mulle yösiteet ja liivinsuojat ja kevyttä evästä). Ja auton katsastus täytyy suorittaa myös huomenna.

Huh, kyllä mä tuolla listalla saan aamupäiväni kulumaan rattosasti :D kunhan muistan vain levätä välillä niin enköhän jaksa ihan hyvin vielä. Neuvolassa pitää myös muistaa käydä klo 10.30, verenpaine ja pissa katotaan. Mut vaikka hommaa huomiselle riittääki, niin on se kiva, kun kaikki on hommattu eikä tarvi ressata niistä asioista sitte vauvan kans.

Päivittelenpäs tänne sitten, mitä löytyi, mikäli reissuni onnistuu! :)

1 kommentti:

  1. Kiva blogi sinulla! Eksyin tänne kun etsiskelin kuvia palatossuista, ja vietinkin hyvän tovin kirjoituksiasi lukien.

    Onnea synnytykseen, lähtöhän ilmeisesti voi tulla minä hetkenä hyvänsä! Ellet sitten jo ole lähtenyt :)

    VastaaPoista

Jätä terveisesi tänne! :)