tiistai 28. lokakuuta 2014

Synkkä ja hipaton

Tämä lokakuu on kyllä mennyt nopeasti, paitsi viimeiset päivät. Nämä kuluu hiiiitaaaastiiiii. Töiden aloittaminen johti kyllä siihen että viikot vain vierähtävät ja aina on perjantai. Tämähän on varsin juhlallista, koska yleensä se on se maanantai joka tuntuu olevan aina.. :) no, päivät ovat toki varsin työntäyteisiä sekä päiväsaikaan kotona ollessa että iltaisin töiden parissa.
Ei nyt oikeastaan ole mitään erikoisempaa sanottavaakaan, muuta kuin se että pidän orastavan syysahdistuksen loitolla JOULUfiilistelyn avulla ;) jo on joululaulujakin soitettu, oikein perinteisesti c-kasetilta! Niin, olen Jouluihminen isolla J:llä.
Pääsin muuten pitkästä aikaa koluamaan viime viikonloppuna pari kirppistä. Löytönä kaksi lastenlaulukirjaa, toinen 50- ja toinen 70-luvulta. Ihania lauluja leikkeineen! Myös joululauluja :) niissä on kuvituksetkin niin ihania ♥
Nyt jatkan teekupposen parissa jouluvalojen suunnittelua, kohta saunaan ja nukkumaan! :D






tiistai 7. lokakuuta 2014

Lokakuun kuvia

Alotetaas lokakuu oikein herkullisissa tunnelmissa! Käytiin siskon kanssa eilen töiden jälkeen kahvilla, ei olla pitkään aikaan oltu kahdestaan missään. Tai kahvia meistä ei kyllä kumpikaan tällä kertaa juonut, otettiin kaakaot ja kunnon jäätelöannokset! Tässä annoksessa oli lakritsijäätelöä ja -kastiketta sekä kermavaahtoa, aijai.. :D


Viime viikolla juhlittiin siskon synttäreitä menemällä perinteisesti syömään ja sitten kahviteltiin siskon yksiössä. Hyvin mahtui viisi aikuista ja kaksi lasta :D tehtiin sinne daim-suklaajuustokakku, päällä irtokarkkihyllystä toffeekarkkeja sekä pätkiksiä rouhittuna. Keskellä maissipallo :)




Mutta nyt siihen minun elämääni suuresti helpottaneeseen asiaan, kun vihdoin sain kuvia tänne. Uudet keittiön tasot, allas ja hana ovat tuoneet nyt viikon verran todella suurta helpotusta elämään! Aivan käsittämätöntä kuinka pienillä asioilla tilaa voi saada lisää, ja myöskin uutta ilmettä. Tämä on ensimmäinen vähän "isompi" muutos mikä ollaan tehty tähän taloon. Kaikki muu on alkuperäiskunnossa. Tai no, astianpesukone ja jääkaappi jouduttiin laittaa uusiksi heti kun muutettiin, mutta noin niinkuin sisustuksellisesti. Alapuolella näette ensimmäiseksi tuon kaamean valkoisen kokonaisuuden.. (ja hei, kuvissa voi näyttää siistiltä mutta sitä se ei todellakaan ollut -.-





Nappasin äsken huonossa valaistuksessa tuon alemman kuvan, mutta siitä nyt näkee ainakin suurinpiirtein mitä muutoksia tapahtui. Pyöreä allas on isompi kuin vanha neliön mallinen, joten mahtuu sitten esimerkiksi uuninpeltejäkin hyvin pesemään. Ja tuon mallinen hana antaa myös lisätilaa isoille esineille, joita joutuu pestä lavuaarissa. Nyt mahtuu myös kattilat ja muut ruuanlaittojutut tuohon tasolle kun työskentelee, ihanaa. Oi, oon niin iloinen tästä muutoksesta!



Vielä vaihdetaan vetimet laatikostoihin ja kaappeihin kunhan päästään etsimään (pihi on pihi ja kilpailutus mun motto ;D), saadaan sitten yhteneväinen ilme keittiöön.


Minä poistun takavasemmalle kokkailemaan ennen töihin lähtöä, huh enää tämä viikko ja sitten on SYYSLOMA!!!! Voi jestas, en malta oottaa!! Ihanaa, ihanaa, IHANAA!! :D