Täällä taas!

Elämä on ollut melkoista mylläkkää viimeiset pari kuukautta. Nyt alkaa helpottaa, olemme asuneet nimittäin kohta kaksi viikkoa uudessa kodissa!! Muutimme takaisin syntymäkotikuntaamme, ja kaikkien kommelluksien jälkeen saimme lopulta juuri meille hyvän talon.

Tämän kahden kuukauden aikana olen todella miettinyt, miten ihmeellisesti meidän ihmisten elämää ohjataan ja järjestellään. Aina kun luulee että on keksinyt hyvän suunnitelman, se takuulla muutetaan aivan toisenlaiseksi. Esimerkkinä uusi kotimme. Olimme "varanneet" kotikylältäni myytävänä olleen talon, kaupan ehtona oli oman asuntomme myyminen. Koska kylä on hiukan syrjässä keskustaan nähden eikä talosta oltu tehty yhtään tarjousta ennen meitä, olimme (liian) varmoja siitä että sen talon saamme. Talo oli ollut myynnissä pitkään. Sitten alkoi takkuilla oman myyminen. Kiinnostuneita kävi katsomassa asuntoamme, tarjouksia jätettiinkin, mutta kyseiset henkilöt häipyivät jonnekkin eikä heihin saatu yhteyttä. Eräänä päivänä välittäjämme soitti, että tuleva talomme oli myyty. Olimme ihan äimänä, että miten se YHTÄKKIÄ voi mennä, kun siitä ei kukaan ollut kiinnostunut yli puoleen vuoteen.. meinasi VÄHÄN masentaa, mutta silloin sanoin miehelleni että meitä odottaa jokin parempi, meille sopivampi talo.

Pari päivää tämän jälkeen avasimme taas kerran jokakodin ja etuoven netissä ja aloimme selata talotarjontaa. Tuttu sanoi, että kotipaikkakuntamme keskustan lähettyvillä on ollut pitkään myytävänä hyväkuntoinen okt. Kun avasin talon tiedot näkyviin, muistin että isänikin oli puhunut talosta useaan otteeseen, mutta se oli ollut meidän budjettiin liian kallis. Olin ohittanut talon sen vuoksi kokonaan. Isä oli kertonut, että tämä talo olisi rakennusteknisesti paljon parempi, järkevästi rakennettu ja sisustettu käytännöllisesti. Lähdimme sitten porukalla taloa katsomaan ja ihastuimme heti.

Tämän jälkeen vasta alkoikin kova operaatio saada kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen, mutta niin ne lopulta loksahtivat ja se talo on nyt uusi kotimme. Pakko uskoa, että asioilla on tapana järjestyä, ja että kaikella on tarkoitus. Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, niin kyllä me niin paljon parempi talo saatiin ja ihan vain sen "takia", kun joku toinen teki isomman tarjouksen siitä ekasta talosta. Kiitos hänelle, loppujen lopuksi :D

Nyt tämä 1,5 viikkoa on mennyt tavaroiden paikalleen laittamisessa ja muutamia vähäisiä vieraitakin on ehditty kestittää. Pihaa en ole juuri ehtinyt vielä "tonkimaan", mutta ihan sopivasti sitäkin tässä on. Takapihalla on hiukan metsää, eikä ikkunoista ole suoraa näkyvyyttä toisiin taloihin vaikka taloja tässä vieressä onkin. Nyt ollaan vaan ihan onnessamme siitä, että meillä on TILAA, KOLME makkaria, E nukkuu omassa huoneessaan, mulla on KODINHOITOHUONE, erillinen WC ja AUTOTALLI :DDDDD Vaikka tämä ei kooltaan ole mikään iso, niin edelliseen 61m2 kaksioon verrattuna meillä on ihan hirveesti tilaa :D ah, mä pystyn hengittää.

Onnellinen.

Arvontavinkki

Keltaisen talon joulunodotusta -blogi arpoo itsetehtyä TÄÄLLÄ!! :)

Elämän vuoristorataa

Olenpa ollut pitkään poissa täältä. Ei hätää, olen käynyt teidän blogeissanne kylässä! Harvemmin vain olen ehtinyt kommentoida. Elämme nyt niin raastavassa epävarmuuden tilassa, että energiaa ei riitä juuri muuhun kuin perheen arjen pyörittämiseen.

En pysty vieläkään sanoa varmaksi mitään tulevista asumiskuvioistamme. Vain sen, että uusiksi meni kaikki, mitä luultiin olevan jo varmaa. Välillä on kyllä tuntunut, että ei tästä tule mitään! Tänne kirjoittelen tilanteestamme tarkemmin sitten, kun asiat ovat edes joltain osin varmoja. Käänteitä, maton vetoa jalkojen alta, innostusta, pettymyksiä ja suurta toivoa. Siinä kiteytettynä viimeisen kuukauden tunteet!

Lokakuu on paljastanut luonnossa kauniit värit. Pihlajat ja vaahterat ovat niin kauniita nyt. Luonnosta ja sen seuraamisesta saan voimaa. On toisaalta kovin lohduttavaa ja vertauskuvallistakin, että vaikka syksyllä luonto "kuolee" ja on lumen peitossa monta kuukautta, aina koittaa lopulta kevät ja luonto herää uudestaan henkiin. Luonnon antimista tyrnimarjat ovat olleet meillä nyt muutaman viikon kovassa käytössä - flunssa tahtoo meille kylään. Se kävi jo lapset läpi, niin että jouduin käydä J:n kanssa päivystyksessäkin, mutta oli onneksi nopeaa sorttia ja meni pois parissa päivässä. Minä ja mies selvisimme HYVIN vähällä, mutta nyt tuntuu taas siltä että tauti saattaa meikäläiseen iskeä. Tässä stressitilassa en kyllä ihmettele, tai varsinkaan sitten jos tämä joskus tästä vielä vaikka helpottaa ja stressi loppuu.

Eilen siskoni täytti 18 vuotta! Hän on minulle hyvin tärkeä, ja meillä on ainutlaatuinen suhde erityisesti yhteisten vaikeiden koettelemusten myötä. Kävimme perheen kesken syömässä ravintolassa ja joimme vielä kakkukahvit täällä meillä. Ilta oli mukava ja lämminhenkinen :)

J täyttää pian 3kk ja tiedossa on neuvolakäyntiä ja rokotuksiakin :/ jos suinkin ehdin, laitan tänne oman postauksen J:n 3kk-päivän kunniaksi :)

Värikästä syksyä ja tunnelmallista lokakuuta!