Juuri nyt on hyvä

Kauniin ja lämpimän syyspäivän kunniaksi;
En yleensä julkaise täällä kovin syvällisiä ajatuksia, mutta nyt tunsin voimakasta tarvetta saada kirjoittaa kaikki tämä ulos.

Tänään oli aika raskas päivä töissä. En tiedä johtuiko siitä, mutta pysähdyin hetkeksi miettimään tätä hetkeä. Kaikenlaisia finanssikriisejä murehtiessa mieli menee nopeasti matalaksi, mutta tänään näin jostain syystä pidemmälle.

Märkä ja pimeä syysilta tuo joka syksy mieleeni ajan jota elin, kun muutin omilleni. Kahdeksan vuotta sitten elin tähän mennessä elämäni raskainta aikaa. Menetin sinä syksynä äitini, mutta sain vähän kuin "tilalle" puolisoni. Niin, meidän tarinamme alkoi silloin, niinä surullisina syksyisinä päivinä. Elämän polut ovat joskus hyvin erikoisia. Että kaiken sen surun keskellä oli Valo, joka kantoi minut yli kipeän ajan.

Kun kävelin tänään pimeässä postilaatikolta kotiovelle ja syksyinen sade ja tuuli tuiversi kasvoilleni, tunsin suurta kiitollisuutta ja iloa siitä että olen juuri nyt juuri tässä, äitinä, vaimona, siskona ja tyttärenä. Että minulla on perhe, koti ja työtä. Ystäviä, suku ja tällainen elämä. Elämä joka on nyt varsin hektistä eikä aina oikein jaksaisikaan, mutta silti tasapaino kaiken välillä on saavutettavissa. Huterasti, mutta kuitenkin.

Ehkä huomenna jo murehdin taas turhia ja unohdan universumin kääntäessä selkänsä että on sitä oltu joskus vaikeammissakin tilanteissa. Mutta juuri nyt, juuri tänään, elän.

Värikästä syyskuuta!

Kevätpäiväntasaus.

Meidän tuvassa on huomattu kevät.

Kuopus on alkanut heräillä aamuisin kuuden maissa.

Joskus yrittää jo aiemmin,

mutta yritän sinnikkäästi suostutella toista sinnikästä jatkamaan vielä hetken.

Valoisat aamut ovat kyllä ihania, niissä on oma tunnelmansa.

On muutenkin paljon mukavampaa herätä "liian aikaisin", kun ei tarvitse pimeässä möllöttää.

Vielä joudun kompuroida pimeässä kun haen J:n yömaidon.

Enää ei ole pitkä aika siihenkään kun silloinkin on jo valoisaa.

Valolla on ihmeellinen voima.

Pieniä suuria juttuja.

 Joskus kaikki on niin pienestä kiinni.

Hyvä aamu voi kääntyä hetkessä huonoksi päiväksi jos olosuhteet ovat haasteelliset.

Onneksi myös toisinpäin voi käydä, kuten tänään.

Väsymys helpotti ainakin hiukan pienillä aamupäiväunilla -

sekin niin pieni asia, mutta joskus niin vaikea järjestää arjen keskellä.

Unien jälkeen ei sapettanut enää ja loputkin pahasta tuulesta hävisi

kanelikahvilla!

Tietysti asiaan saattoi vaikuttaa myös se erittäin harvinainen hetki,

että KAIKKI muut nukkuivat..

Kaffikupponen ja ikkunataulu.

Kaffinpurujen sekaan hiukan kanelia ja sitten kaffit porisemaan.

Valmiin kaffin sekaan loraus maitoa (ei mitään kurria, kevytmaitoa vähintään jos ei vahvempaa löydy :D)

ja sitten vain ääntä kohti!

Tänään tekisi mieli käydä juoksemassa,

siihen päälle jos vielä saunaisi ja sittenhän tämä päivä olisi jo aivan täydellinen! :)

Iloa alkavaan viikkoon!

Sunnuntai.

Tänään on ollut kiva sunnuntai. On ihanaa, kun mies on viikonloppuisin vapaalla ja voidaan olla yhdessä rennosti. Saatiin myös eilen luksusaikaa, kun lapset jätettiin lapsenamman hoiviin ja lähdettiin kirppareita kiertelemään ja syömään miehen kanssa kaksin. Aivan mahtavaa!

Tänään kävin juoksulenkillä, koitin malttaa juosta tarpeeksi hiljaa (ei sillä, että kovaa muka muuten menisin) jotta jaksaisin juosta pitkään eikä hapot alkaisi jyllätä heti. Kyllähän se juoksu näyttää pysyvän silloin melkein paikallaan :D mutta eteneehän se etanakin.. on ollut huikeaa huomata taas se mahtava tunne kun on tehnyt hikilenkin, kun lihakset tietävät tehneensä jotain. Vaikka vähäisessä määrinkin - silti se tunne on yhtä arvokas. Lapset on nyt saatettu unten maille, pienimmän nukahtamista odotellessa istahdin tähän kirjaamaan fiilikset ylös. Syötiin juuri aivan älyttömän hyvää kanasalaattia, jossa oli siis broilerin fileesuikaleita (itse maustettuja), jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja paprikaa. Seuraavaksi vuorossa sauna ja jalkakylpy joululahjaksi saamillani jalkojenhoitotuotteilla. Mun kantapäät on aivan hirveässä kunnossa talvisin, ne halkeilee rasvauksista huolimatta niin että tekee kipeää kävellä :/

Mutta kaiken kaikkiaan kiva viikonloppu takana, nyt saunaan ja ensiviikolla uudet kujeet! :)

Valoa

Tiedossa kuvaton teksti, olen pahoillani!

Oli kuitenkin pakko alkaa kirjoittamaan, jotta taas muistaisin tämän. Nyt eletään tammikuun loppua, ja kellon näyttäessä nyt 16.15 ulkona on vielä valoisaa (taittumassa hämärään). Kyllä ne valo ja kevät sieltä taas tulevat! Valon puute aiheuttaa synkkää mieltä, ei kiinnosta oikein mikään ja väsyttääkin koko ajan. Valo on niin tervetullutta!

Tuntuu, että nykyään on kovin vähän hetkiä, jolloin ehtisi tehdä jotain omaa juttua. Lasten mentyä nukkumaan sitä on itsekin niin väsynyt, ettei juuri jaksa tehdä muuta kuin istuskella sohvalla, korkeintaan saunata. Nyt kuitenkin sattui tulemaan Oma Hetki. Kumpikin lapsi päiväunilla, mieskin päiväunilla ;) minä juon kahvia rauhassa ja kirjoittelen ajatuksia tänne. Olen herkuttelutuulella; laitoin kahviini tilkan maitoa. Normaalisti juon mustana ilman sokeria ja maitoa, mutta joskus maitokahvi vain on tarpeen.

Olen saanut ruokailujutut kohdallani sujumaan aika kivasti. Ateriarytmi on pysynyt ihmeen hyvin, vaikka lapsiperheen arjessa tulee tilanteita jolloin ei yksinkertaisesti ehdi syödä juuri silloin kuin olisi aika. En halua noudattaa mitään erityisiä sääntöjä orjallisesti, koko ajan menen kroppani ehdoilla. Olen iloinen huomatessani, että vatsa tulee täyteen paljon pienemmistä annoksistakin, kunhan "höystöt" on kohdillaan. Tarkoitan tällä että lautasella on oltava muutakin kuin perunaa ja lihaa, kuten salaattia tai kasviksia jne. Tykkään hirveästi salaatista, mutta ei meillä ihan joka päivä olla salaattia syöty. Nyt olen koittanut huolehtia että kauppalistassa on aina myös tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, jotta salaatintekovärkit olisi koko ajan hollilla.

Makeanhimoa en ole (todella yllättävää kyllä) kovasti kokenut, siihen on auttanut kaksi juttua. Ensimmäinen oli "piilosokerin" pois jättäminen, eli maustetut jugurtit saivat kyytiä. Aloitin sillä ennen aamuni ja siitähän sai niin kauhean sokeripommin että ei ihme, jos aamusta asti verensokerit heitteli miten sattuu. Toinen asia on ollut se säännöllinen syöminen. Toki esimerkiksi kaupassa käydessä tulee tiukkoja hetkiä, kun tuoreet leivonnaiset ja herkut tuoksuvat kutsuvina. Onneksi omalla kylällä ei ole sellaista kauppaa jossa paistettaisiin omat pullat, kaupungissa tämä haaste ainoastaan onneksi. Mutta kyllä on ihan paras tunne, kun sitten pystyy vastustaa kiusausta! Se ei aina ole helppoa, mutta mitä vaikeampi tilanne, sen parempi tunne onnistumisen jälkeen :)

Nyt täytyy lähteä herättelemään mies, ohjelmassa puiden halkomista ja takan lämmitystä. Ja kenties illalla käyn juoksulenkillä!

ILOA ALKAVAAN VIIKKOON :)

Tämä hetki

Ihana hetki. Sain käydä kampaajalla, kun kummitäti tuli hoitamaan lapsia. Sain uuden hiusmallin, erilainen todellakin kuin entinen, ja se on ihan mahtavaa! Muutosta, piristystä.

Molemmat lapset nukkuvat juuri nyt päiväunta. Sekin on ihanaa! On hiljaista, saan olla vain. Väsyttäisikin, mutta nyt en nuku - olen sen jälkeen vain entistä väsyneempi ja kiukkuinen kun lepo keskeytyy kuitenkin kohta. Riittää, että saan nyt vain olla hetken.

J on oikea hymypoika, hoitohetket on pikkumiehen lemppareita! Lauleskelen lapsille ja muutenkin vaan kaikenlaisia lauluja, mitä nyt milloinkin on "kielen päällä". J on ihastunut Jukka Pojan "Siideripissis" -kappaleeseen, ja älkää kysykö miksi! :D Rauhoittuihan E:kin vauvana ainoasta Petri Nygårdin "Selvä Päivä" -biisin tahtiin hytkytellessä.. Rytmiikka ja sävelkulut selvästi jotenkin viehättävät näissä lauluissa. Kaikki selkeärytminen uppoaa vauvoihin useimmiten hyvin, koska jo kohdussa ollessa äidin sydämenlyönnit kuuluvat lujina ääninä vauvalle. Eli jumputusta kuullaan jo kohdussa! ;)

Vaikka lapset on ihania, on tärkeää saada välillä myös omia hetkiä.

Jokainen äiti kyllä tietää, että pienikin oma hetki on kullan arvoinen!

Niitä tulee harvoin, ainakin silloin kun lapset ovat vielä pieniä,

mutta silloin niistä osaakin nauttia erityisen paljon!

Kaksi sanaa

Hiukset lähtee!

Täällä podetaan hiustenmenetystä, enkä olisi kuuna päivänä uskonut, että se voi olla näin massiivista :/ E:n syntymän jälkeen minulta lähti hiuksia aika vähän, mutta eipä ne raskausaikanakaan olleet kovin hyväkuntoiset. Sanonnan mukaan "tyttölapsi vie äidiltä kauneuden" ja todentotta ihoni oli kuin rupikonnalla ja hiukset rasvoittuivat todella nopeasti. Nyt taas J:a odottaessani hiukseni olivat tosi hyvässä kunnossa, paksut ja elinvoimaiset. Senpä vuoksi myös hiustenlähtö on paljon suurempaa. Ja kaikista ikävintä on se, että hiukset eivät lähde tasaisesti joka puolelta, vaan päälaelta, johon alkaa uhkaavasti muodostua kalju kohta.. apuva!!

Täsmäaseena toimii terveellisen ruuan ohella huominen kampaajakäynti. Tämä liuhuletti saa nyt muuttua radikaalisti, sekä hiustenlähdön että mielen piristymisen vuoksi. Mutta keksiäpä malli, joka sopisi juuri minulle! Olen monelle kampaajalle antanut vapaat kädet sillä ehdolla, ettei leikkaa "poikatukkaa". Tämä sana on ilmeisesti saanut kaikki kampaajat paniikkiin, koska olen tullut niillä kerroilla kampaajalta lähes saman näköisenä pois, miten meninkin.. Ja minulla on siis useinmiten ollut hartiamittainen, tasapitkä tukka. Poikatukka tarkoittaa minulle sellaista tosi lyhyttä tukkaa, miesten hiustyyliä lähentelevää mallia. Huomenna menen kuitenkin eri paikkaan kuin yleensä, joten ehkäpä nyt löytyy kampaaja joka tietää mitä mun päälle voisi tehdä :)

Joulufiilistä olen etsiskellyt, se tulikin jo kun ensilumi satoi kuukausi sitten, mutta katosi lumen myötä :( Jouluvalot olen kuitenkin laittanut jo ulos, ja on sisälläkin muutamia jouluvalmisteluja tehty. Mieli myllertää vielä melkoisesti kaiken tämän muuttoprosessin ja paikkakunnan vaihdoksen kanssa, minulla nämä reagoinnit tulee aina jälkijättöisesti. Vaikka koen muuton kaikinpuolin erittäin positiivisena asiana, on kuitenkin iso elämänmuutos muuttaa Kodista (isolla K:lla) uuteen paikkaan, ja yrittää tehdä siitä se uusi Koti. Mutta tämäkin asia hoituu ajan kanssa :)

Hiljainen hetki

On rauhallista.

Isosisko nukahti päiväunille ilman tuttia, oli niin väsy. Noustiin ylös aamulla 7 jälkeen, siksi väsyttää. Eilen ei nukkunut lainkaan, kertynyt univelka antaa äidille tänään armeliaasti hetken hiljaisuutta. Pikkuvelikin nukkuu, on nukkunut jo pidemmän aikaa joten kohta lienee syötön aika. Mutta tämä hetki - hiljaista!

Mietin, miksi en ole tähän mennessä vielä nukkunut itse kun lapset nukkuvat yhtäaikaa. No nyt muistan.
A) Se on ERITTÄIN harvinaista että yhtäaikaa nukkuvat..
B) Se tyypillisempi syy: on jotakin tekemistä mikä on helpointa tehdä ilman lapsia hääräämässä..
C) Se syy joka minulle on suurin: pelko siitä että kohta joku kuitenkin herää enkä ehdi nukahtaa/nukun niin pienen hetken että olen vain ihan sekaisin päästä ja ärsyttää nopea herätys.

Tämäkin on kuitenkin jo paljon, kun saa vain istua ihan rauhassa.

Loppuviikko on hulinaa taas, ristiäiset vietetään sunnuntaina. Huomenna alkaa järjestelyt tuvan ja tarjoilujen suhteen, pappi käy tänään. Sitten pitäisi oppia kutsumaan poikaa vielä nimellään :)

Nyt riennän keittämään päiväkaffit, se jos mikä on luksusta!

39. raskausviikko

Täällä ollaan loppusuoralla. Raskauden katsotaan nyt olevan täysiaikainen. Skeptinen minä ajattelee, että ei tämäkään synnytys tule käynnistymään itsekseen. En tiedä, miksi tunne siitä on niin vahva. Kun on kokenut vasta yhden synnytyksen, joka on mennyt tietyllä kaavalla, ajattelee ehkä seuraavankin menevän joiltakin osin niin. Ehkä myös näillä "puheilla" käytän käänteistä psykologiaa, jos joku kuulisi toiveeni ja asiat menisikin toisinpäin ;)

Viime päivinä olo on ollut välillä tosi tukala. Maha on edessä, istuminen on vaikeaa ja pienetkin askareet tuntuvat ylivoimaisilta. Eilisiä valmistujaiskuviani katsellessa ajattelin, että voi taivas miltä näytän. Turvonnut akka maha pystyssä :D Turvotusta on kerääntynyt aivan kuten ekassakin raskaudessa, ja kuten silloin, nytkään eivät poppakonstit auta. Runsas juominen - check, lepo - check, liikunta - check jne.. Minun kroppani vain tykkää olla ilmapallo, tai paremminkin vesi-ilmapallo :D

Niin, edellisen synnytyksen tuomista peloista huolimatta olen viime päivinä ensimmäisiä kertoja ajatellut, että kyllä se saisi jo syntyä. Vaikka tuleva pelottaakin, mutta tiedän että jossain vaiheessa olo kuitenkin helpottuu ja pääsen käyttämään omaa kehoani vähemmillä rajoituksilla.

On ollut ihanaa olla raskaana, tuntea vauvan liikkeet ja huomata, miten erilaisia vauvat voivat olla jo raskausaikana. Olen nauttinut siitä, että olen saanut toisen kerran kantaa sisälläni uutta elämää, että E saa pikkusisaruksen, että meistä tulee nelihenkinen perhe. Mutta on myös ihanaa (sitten kun on parantunut) päästä kävelemään normaalisti, ehkä jopa juoksemaan, päästä ylipäätään normaalimpaan olotilaan. Päästä liikkumaan vähän omaa maakuntaa kauemmaksi, ilman että tarttee pelätä synnytyksen käynnistymistä kun ollaan liian kaukana kotoa :)

En mieti nyt tulevia, (vaikka välissä mielessä onkin pyörinyt mm. tulevat nukkumisjärjestelyt, päivärutiinien muodostuminen kahden lapsen kanssa, oma toipuminen ja vointi jne..) vaan ensin hoidetaan tämä lapsonen toivottavasti turvallisesti ulos masusta, ja toivotaan että hän olisi terve. Ne on nyt prioriteettilistalla tärkeimmät asiat, muut hoituu kyllä sitten kun aika on. Elämä kantaa! :)

Tällaisin ajatuksin keskiviikkona, mukavaa loppuviikkoa!

Onnea

Hehkutan vielä vähän. Haluan muistaa tämän hetken, tunteen ihanasta vapaudesta! Pian tämä olotila saa arkisen muodon, rutiini muodostuu sen ympärille, enkä enää muista kuinka kiitollinen nyt olenkaan tästä vapaudesta. Puhun siis siitä, kun opiskelu on nyt takana ja vuoden kestänyt rankka vaihe on nyt ohi.

Aamuihin on tullut jotain ihanaa ja uutta. Kiireettömyys. Lapsen kanssa rutiinit tietysti toimivat kuten ennenkin, mutta niitäkin on kiva tehdä nyt, kun ei itsellä ole koko ajan tunne kiireestä. Voin käydä päiväunille kun tyttö nukkuu (tosin en vielä ole malttanut kertaakaan, nautin niin tästä omasta hetkestäni joka aina ennen kului koulussa ollessa). Tekee mieli lukea ja aion tänään kirjastoon. Pari viikkoa sitten lähes vannoin, etten lue pitkään aikaan mitään (opinnäytetyön lähdekirjallisuuden kahlaaminen.. onneksi sekin on ohi), mutta nyt kun saan lukea mitä haluan, lukuinto on palannut.

Musiikkia on tullut kuunneltua Spotifysta lähes päivittäin. E tykkää tanssia, parasta menomusaa hänen tanssijalalleen näyttäisi olevan kaikki "jumputusmusiikki" :D Koulussa on joutunut käsitellä musiikkia aina niin analyyttisesti ja kriittisesti, että nautinto musiikin kuuntelemisesta uhkasi hävitä hetkeksi. Tiesin että tasapaino löytyy, kun pääsen koulusta pois. Niin kävi, onneksi.

Haluaisin maalle, vaikka en missään isossa kaupungissa asu nytkään. Kaupungissa kuitenkin, eikä tämä ole minua varten. Tai voisi se olla, jos meillä olisi omakotitalo, oma piha ja rauhaisa tontti, missä naapuri ei töllistele omasta ikkunastaan suoraan aamupalapöytäämme. Näyttää kuitenkin siltä, että kaupungissa moinen yhdistelmä ei ole mahdollinen, ellei muuta kymmenien kilometrien päähän keskustasta. Ei kiitos. Tällaisina lämpiminä päivinä haluaisin päiväksi kotipaikalleni aikaa viettämään. Siellä on tuomi, joka puhkeaa pian kukkaan - kesäloman merkki lapsuudesta! Siellä on iso piha, jossa vihreä ruoho kutittelee jalkoja. Siellä on kissa, joka kiipeää syliin hellittäväksi, ja juoksee pakoon pientä tyttöämme joka haluaisi tökkiä sitä silmään..

Olen silti tyytyväinen tähän hetkeen, juuri täällä omassa pienessä kodissamme. Meillä on pieni piha, mutta onpa kuitenkin! Meillä on paljon muutakin mistä saa olla kiitollinen, kaikkihan riippuu perspektiivistä.

Ihana aurinko, voi miten hienot säät täällä on viime viikot ollut! Niin, pessimisti pelkää että kesän helteet ovat tässä. Minä en jaksa murehtia nyt sellaisia, nautin tästä päivästä, huominen tuokoon tullessaan uudet tuulet.

Käynnistysongelmia

Miten jotkut aamut voi ollakin niin kankeita.

Viime yönä heräsin joskus 4 aikaan, unen saaminen uudestaan oli työn takana.

Ehkäpä tämä alkaa nyt olla sitä kehon luontaista valmistautumista,

valmistautumista siihen että pian rauhalliset yöt ovat muisto vain.

Olen ollut maailman tylsin äiti, torkkunut aamupäivät sohvalla,

reagoiden aina välillä tytön tuuskailuihin kun hän tulee esittelemään leikkejään.

Unesta ei voi puhua, ei pysty nukahtaa jos tyttö häärää omiaan.

Pelkään että loukkaa, vaikka talomme onkin kyllä tehty niin vaarattomaksi kuin suinkin.

Onneksi on kesä!

Mieliala on kuitenkin niin paljon virkeämpi nyt, kuin talvella.

Luonto on niin kovin kaunis,

tuosta ylitsevuotavaisesta vihreydestä saa ihmeellistä energiaa

vaikka aurinko ei aina paistaisikaan.

Kesäfiiliksissä

Kahvi tuoksuu jo nenään, on päivän rauhallisimman hetken aika.

Tyttö ei vielä nuku, jutustelee sängyssä itsekseen.

Kohta uni saanee vallan, sitten äiti huokaisee :)

Aurinkoista, lämmintä tiistaita!

Ps. Tänään alkoi virallisesti äitiysvapaa :)

Ja taas tapahtuu

Huh, kylläpä tämä kevät (ja alkukesä) nyt pitää sisällään melkoisesti suuria muutoksia.

Toissapäivänä sain kuulla, että opinnäytetyöni on vihdoin arvioitu. Meinasin pudota tuolilta ja ihan totuuden nimissä voin kertoa, että tämä emäntä vuodatti kyyneliä, kun kuulin että sain arvosanaksi 5!!!!! \o/ Olen niin iloinen ja onnellinen tuosta arvosanasta, en uskaltanut villeimmissä unelmissakaan nyt ihan vitosesta unelmoida! Tähtäsin neloseen, ja itsearvioinnissakin arvioin niin, mutta tämä oli kyllä aivan mahtava juttu. Tästä riittää iloa pitkään!

Eilen tapahtui paljon asioita. Pikkusiskoni löysi itselleen vuokrakämpän kaupungista, hän muuttaa ensiviikolla! Ja ihan parin kilsan päähän meistä :) Nyt sainkin sitten yöpäivystäjän, mikäli tämä vauveli alkaa syntyä itsekseen ja yöaikaan. Tai siis, pitäisi pystyä pitämään "jalat ristissä" ensiviikkoon saakka jotta yöpäivystäjämme ehtii kaupunkiin :D

Eilen kävimme myös selvittämässä vähän omiakin asuntokuvioita. Sanotaanko nyt näin, että toivo heräsi pikkusen enemmän kuin viime viikolla (sillon kyllä toivo lytättiin maan rakoon), mutta muutamia isoja asioita pitäisi selvittää ennenkuin asia on täysin toteutuskelpoinen. En nyt siitä asiasta enempää kirjoittele, kun kaikki on vielä auki.

Eilen sain myös kuulla, että läheisen ystäväperheemme äiti oli nukkunut pois :( Eli päiväämme kuului sekä iloa että surua, niinkuin elämään yleensäkin kuuluu. Siinä sitä tuli ajateltua, että on rohkeasti tartuttava pelottaviinkin elämänmuutoksiin, jos yhtään tuntuu että se voisi olla oikea ratkaisu. Elämä on lyhyt, eikä mitään saa jollei uskalla välillä ottaa riskejä.

Nyt näistä syvällisistä ajatuksista vähän kesäisempiin tunnelmiin, täytyy typykän kanssa lähteä ulkoilemaan :)

Neuvolapäivä

Tänään meillä oli neuvolapäivä oikein tuplaten, sekä minulla että E:llä. E:llä siis 1,5 -vuotistarkastus, ja lääkäriäkin pukkaa nyt parin viikon sisään, ihan rutiinitarkastus. Toivon saavamme ohjeita pikku atoopikkomme ihonhoitoon, hirvittää tuo kortisonien määrä mitä joudutaan käyttää :( E:n neuvolakäynti meni oikein hyvin, pituutta on nyt 81cm ja painoa 10,5kg. Oon kyllä niin kiitollinen, kun saimme vaihdettua E:n vauva-aikana aivan ihanaan neuvolatätiin. Hän saa rauhallisuudellaan luotua niin leppoisan ilmapiirin, ettei E:tä jännitä yhtään ja on näin ollen oma itsensä. Mielestäni se on tosi hyvä juttu, näkee tätikin sitten ihan realistisesti, millainen typy meillä on. Niin hyvässä kuin pahassa ;)

Mulla on nyt viikkoja 33+5 ja vauva on tosiaan kääntynyt jo pari viikkoa sitte pää alaspäin. Pää on myös todella alhaalla. Alkanu tulla taas niitä "sukkapuikkopistoja" kohdunsuulle, mitä tunsin E:n aikana myös. Saa nähä, käynnistyykö itsestään ja jos käynnistyy niin milloin. Jotenkin vähän hirvittää jos synnytys käynnistyy spontaanisti. Toisaalta todellakin toivon sitä, onhan se luonnollisempaa eikä niin rajua kuin käynnistetty. Toisaalta pelottaa, kun ei tiedä miten synnytys "normaalisti" etenee. Mitä jos synnytys on todella nopea ja kivut tulee yhtäkkiä sietämättömiksi? Tai aivan kauhean hidas ja synnytän monta vuorokautta? E käynnistettiin, ja synnytys kesti kokonaisuudessaan n. 8 tuntia. Se oli melko hyvältä tuntuva pituus, vaikka avautuminen tapahtui ihan hirmuisen nopeasti. Kivunlievitys toimi kuitenkin oikein hyvin, vaikka sain toki aika pitkään "kärsiä" ennen epiduraalia. Hoitajat kun ei meinanneet uskoa, että olin todellakin niin kipeä, enkä itsekään osannut arvioida olenko oikeasti NIIIN kipeä että tarvin nyt justiin sen epiduraalin. Sisätutkimus osoitti tuossa vaiheessa mun olevan kuitenkin jo 8cm auki, joten sain sitten aika iloisesti sen epiduraalin :D

Monenlaisia mietteitä sitä on ehtinyt jo mielessä pyörittää. Hirvittää se, että kun koko synnytys on alusta saakka tietysti melkoisen jännittävä kokemus, niin eniten pelottaa jälkeisvaihe, eli jännitystä piisaa ihan sinne asti. Moni on sanonut, että ihana tunne kun lapsi tulee ulos ja kaikki on ohi. Ja mun kohalla edelliskerralla meni niin että siitä kaikki ongelmat vasta alko. Siis tietysti se on mun osuuden päätös, kun vauva tulee ulos. Mutta että jos sen jälkeen saa pari tuntia odotella että arvon istukka suostuu tulee ulos, eikä sittekään tuu kokonaisena vaikka sitä revitään ja nykitään ja laitetaan supistustippaa sun muuta, niin... ja viimeksi mua myös tikattiin tunti. Jos pieni äiti saa toiveita esittää, niin nro 1. on tietenki se, että vauva olis terve ja selviäis synnytyksestä. Nro 2. olis että äitiki selviäis, mielellään vähä vähemmällä ku viime kertasesta ;)

Nyt siirryn nauttimaan päiväkaffit lakritsijätskin kera, iltapäivällä olis ohjelmassa tutkintotodistushakemusten viemistä koululle ja muita järjestelyjä :)

Hetken seesteisyys

Joskus tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että kaikki on hyvin juuri nyt. Olen yleensä pahimman luokan stressaaja, stressaan kyllä ihan tyhmistä ja turhista asioistakin ja kannan huolta asioista jotka ovat toisten vastuulla.. tästä haluaisin niin kovasti päästä eroon. Ihan turhaa energiaa vie tuollainen ressaaminen.

Tänään kuitenkin, herätessäni erittäin väsyneenä, ajattelin että otan rennosti kun pääsen koulusta kotiin. En mieti läksyjä, en tulevia tenttejä tai muitakaan asioita. Kouluun on palattava pariksi tunniksi taas klo 16, mutta sitä ennen - tämä on minun hetkeni.

Kävin koulusta tullessani ostamassa pussillisen vastaleivottua leipää lähileipomosta kiitokseksi lapsenhoitajalle. Ostin samalla itsellekin ihanan pehmeän ja tuoreen sekaleivän ja voi nam, mitä herkkua se olikaan! Pari viipaletta meni hujauksessa välipalaksi :)

Siinä se oli, se hetki. Minun hetkeni, tyttö päiväunilla ulkona ja minä rauhallisella välipalalla. Ai että, sielu suorastaan eheytyi sen ihan pikkuisen hetken aikana.

Minulla on vielä paljon tehtävää ennenkuin koulu on paketissa, mutta iloitsen siitä, jos välillä saan ajatukset muualle. Se tuntuu olevan niin kovin vaikeaa.

Iloista keskiviikkoa!

AHDISTAA

Yksi elämäni kovimmista haasteista.

O-P-I-N-N-Ä-Y-T-E-T-Y-Ö.

Siinä se, sanahirviö, yöuneni pilaaja ja iltojeni masentaja.

Olen sitä sorttia että haluaisin saada asiat tehtyä ajallaan. Usein moni juttu jää viimetippaan, mutta sitten teen kyllä tehokkaasti ja keskittyneesti töitä. Opinnäytetyön kanssa käsitykseni ainekirjoituksesta on uudistunut täysin. Ei voi vain kirjoittaa vaikka juttua omasta päästä tulisikin; pitää olla LÄHTEITÄ, eikä mitä sattuu lähteitä vaan alan arvostettua kirjallisuutta, sekä koti- että ulkomaista.

Lähteitä tietysti siksi, että voin todistaa tarinallani olevan tietoperustan. Huoh.. ongelmaa ei varmaan olisi (tai se ei tuntuisi näin suurelta) jos olisin sellaisella alalla, jossa asiat ovat konkreettisia eikä tunneperäisiä, monelta näkökulmalta katsottavia asioita. Musiikin alalla kyse on taiteesta, eikä sille aina ole tietoperustaa.

Minunkin opparini käsittelee taiteellista työtä. Kuvaan työssäni johtamani kuoron valmistautumista konsertteihin. Näkökulmaa on pyöritelty suuntaan jos toiseen - miten saan tähän pedagogisen näkökulman. Niin, unohdin mainita että samaan syssyyn työn pitäisi todistaa pedagogista pätevyyttäni, sillä tutkintomme sisältää myös opettajan pedagogiset opinnot. No, tällä hetkellä minusta tuntuu että näkökulmia on sata erilaista (näin ei välttämättä ole mutta nyt kovalevyni on vain niin täynnä opparia että tilttaan ihan justiin) ja että työni on kauhean sekava eikä kukaan saa ajatuksen juoksusta kiinni. Apuaaaaaaa.... :(

Tarviiko enää mainita, että olen pahimman luokan stressaaja ja kauhuskenaarioiden keksijä? :D Helpottaa ihan hirveesti :D Pyörittelen jo mielessäni sitä kauhukuvaa, että opparini ei mene läpi / on aivan surkea ja että en valmistukaan tänä keväänä ja ja....

Nii-in, sekava meininki!

Luojan kiitos tätä työtä ei tarvi tehdä enää uudestaan (paitsi jos kone hajoaa ja tiedot tuhoutuu, apua!) ja mä NIIIIIIIN ootan että saan tän saakutin opparin hemmettiin mun koneelta ja päästä! :D

Jep, sitten pidän kyllä pileet. Isolla mahalla, pienellä porukalla. Vaikka synnärillä, jos sinne olen jo silloin joutunut :D

Nyt mä lähden valmistautumaan iltapäivän laulutuntiin, toivottavasti ens kerralla on jo valoisammat jutut ja mieli..

Arvokas aika

Neiti E heräsi hetki sitten päiväunilta. On nukkunut parisen kuukautta pitkiä päikkäreitä, ihan kahta, välillä jopa kolmea tuntia! Luksusta äidille, todellakin.. Päiväuniaika on äidille Arvokasta aikaa isolla A:lla. Sinä aikana minä yleensä istun alas, juon kupin kahvia (päivän ainut lämmin kahvikupillinen :D) ja katselen tv:tä tai luen lehteä. Joo, minäkin ajattelen että minun PITÄISI siivota, tehdä läksyjä, pestä pyykkiä, järjestellä kaaoksen valtaamaa kotia, pyyhkiä pölyä jne.. mutta luojan kiitos olen päässyt tuosta ajatuksesta jo vähän eroon. Yhtä ihanan rauhallista hetkeä ei tule toista päivän aikana, ja siivota voi tytön ollessa hereilläkin. Siivoamisella tarkoitan imurointia ja korkeiden tasojen puhdistamista, muuta merkitystä siivoamis-sanalla ei tässä huushollissa tällä hetkellä ole :D neiti nimittäin levittää kaikki tavaransa yhtä nopeasti (ja nopeammin) kuin äiti kerää niitä lelulaatikkoon.. tykkäisin kyllä kun koti olisi siisti koko ajan, mutta nyt ei voimavarat siihen riitä, enkä näe sitä niin tarpeellisena kuin lepohetken kaiken kiireen keskellä.

Hattua nostan niille, joilla on useampi lapsi. Jo yksi taapero ja yhtäaikainen opiskelujen loppuun saattaminen + raskaus -yhdistelmä saa meikäläisestä mehut ihan totaalisesti puristettua. Onneksi koulu on ohi kun toinen lapsi syntyy, saa rauhassa keskittyä lastenhoitoon.

Mutta nyt on suunnattava ruuanlaiton pariin, tänään ruokana kanarisottoa :)

Tervetuloa uusille lukijoille!

Kiitollinen

Syvällisissä mietinnöissä aloitetaan uusi viikko.

Niin monesta asiasta saan minäkin olla kiitollinen. Liian vähän muistaa niitä hyviä asioita, vain huonoihin kiinnitetään huomiota paljon enemmän.

Olen tämän blogiharrastuksen (ja tarkemmin siis blogien lukemisen) myötä kasvanut ihmisenä paljon. Olen löytänyt mm. sellaisia blogeja, joissa perheenäidit ja -isät kertovat lastensa vakavista, jopa kuolemaan johtavista sairauksista ja elämästä sairauden kanssa. Nämä blogit ovat liikuttaneet, koskettaneet, avanneet omia silmiä omalle todellisuudelle - minulla ja perheelläni on kaikki hyvin.

En yleensä tee uudenvuoden lupauksia, mutta tälle vuodelle lupasimme miehen kanssa yhdessä jotain. Lupasimme olla stressaamatta (niin paljon) asioista, joille emme voi mitään. Ja annoimme luvan toisillemme muistuttaa toista kun näyttää siltä että taas murehditaan koko universumin murheita. :)

Näistä ajatuksista koitan viisastua ja ennenkaikkea pitää kiinni. Ja muistaa taas sen, että elämä on tässä ja nyt, ei sitten kun valmistun, tai kun vauva syntyy, jne..

Siis, tarttukaa hetkeen, iloitkaa siitä mitä teillä on ja murehtikaa kun on oikeasti sen aika.

Ihanaa viikkoa! :)

Vaihtelun tarpeessa

Tiedättehän sen tunteen kun viikosta toiseen ruokalistalla on samat arkiruuat? Vaikka ne hyväksihavaitut jutut on hyviä, välillä kaipaa uusia makuja. Jotenkin mun mielikuvitus ruuanlaitossa on olematon, siksi etsin vinkkejä muiden blogeista ja netistä ylipäätään.

Meillä perusruoka-aineet on jauheliha, possunsuikale, kanankoipi ja makkara. Näistä siis yleensä tehdään arkiruuat. Suosituimpia makaroonilaatikko, nakkikeitto, jauhelihakeitto, jauhelihakastike ja spagetti/perunat, uunimakkara, broilerinkoivet uunissa ja riisi. Possusuikaleesta mies tekee kastiketta tai sitten käytämme Uncle Benin Sweet and Sour -kastiketta (joka mun mielestä on hyvää!! :D)

Salaattia meillä tehdään jostain syystä harvoin, vaikka tykätään salaateista paljon. Itse voisin hyvin tehdä ruokaisan salaatin broilerinsuikaleista, fetasta, kurkusta, paprikasta, rypäleistä ja jääsalaatista. Nam, tuli nälkä..

Leivonta on enemmän mieleeni, tykkään kokeilla eri reseptejä. Huomiseksi ajattelin tehdä paholaisenkakkua suklaakuorrutteella ja mahd. myös puolukkamuffinsseja kinuskikuorrutteella :)

Jatkanpa suunnittelua nyt kun E nukkuu, ajatukset ei vain tahdo pysyä kasassa kun on liikaa isoja asioita mietittävänä :/ niistä pystyn jonkin ajan kuluttua puhua täälläkin, saan asiat vihdoin ulos itsestäni sitten. Mulle kirjoittaminen on tärkeää just siks, tuntuu että sanojen myötä taakka vähän kevenee.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Tervetuloa meille!

Huomasin, että blogi on saanut mukaansa uuden lukijan, tervetuloa! :)

Tervetuloa myös kaikille muillekin lukijoille, jotka täällä käyvät, myös teille jo tutuille ;) 

On todella mukavaa huomata että täällä virtuaalimaailmassakin voi saada 

(blogi)ystäviä ja myötäeläjiä elämän ylä- ja alamäissä! 

Siispä SUURI KIITOS ihan jokaiselle joka täällä käy, 

ja joka kommentteja jättää, luen jokaisen mielelläni ja ajatuksella! 

Piristätte päiviäni ihan mahottomasti!

Ja saa täällä käydä vaikkei kommentoisikaan ;)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Talviaikaan

Meillä on vähän rytmi sekaisin kun eilen käännettiin kellot talviaikaan. E menikin jo kahdeksan aikoihin päikkäreille (heräsi kuuden jälkeen).

Juon tässä aamukaffiani ja samalla manaan naapuria joka skrapaa auton jäisiä ikkunoita (E nukkuu pihalla). Viime aikoina muutenkin on hermo menny tämän rivitalokommuunin keskellä asuessa. Jotkut ihmiset ei yhtään - siis YHTÄÄN kahto/mieti/ajattele kun näkevät pihalla vauvan vaunut täyesä tällingisä. Huuetaan, paukutellaan ovia, kolistellaan.. ymmärrän normaalielämisestä aiheutuvat äänet - niitä kuuluu meilläkin ja E on monenlaisiin ääniin ja meteliin tottunut. Mutta se, että miksi pitää esim. uuden citymaasturin ovea hakata sen seittemän kertaa kiinni? Luulis ny kerralla menevän. Kaikki terävät, kovat äänet on pahimpia, ei niinkään ohiajavat autot tai normaali jutustelu pihalla.

Jos joku lukee tätä, niin miettii varmaan että onpa pöhölö akka kun vaahtoaa elämisen äänistä! Mutta korostan että normaaliäänet on ok, ei se että muutaman metrin päässä vauvasta huudetaan miehelle/vaimolle miten se "ei tehnyt sitä ja tätä". Sellaiset asiat kuuluu jutella vaikka kotona, ei yleisellä pihalla. Ja nämä ihmiset TIETÄÄ että tässä talossa on vauva, ja ne myös NÄKEE terassille milloin vauva nukkuu siellä.

Haaveilen kympillä omakotitalosta jossakin vähän rauhallisemmalla paikalla, siis ettei naapuri oo heti viiden metrin päässä. Mutta ensin on saatava opinnot loppuun ja mielellään niitä töitäkin.. Valmistuminen ei tunnu olevan enää niiin kaukana (kesällä 2013) mutta sitä ennen tehtävävien koulutöiden määrä hirvittää :O Kevätpuolella helpottaa, kun pari kurssia loppuu jouluna, että sitä ootellesa.

Ja jouluaki ootellesa, onneks tulee joulu niin on jotaki kivaa ootettavaa lähiaikoina! Suunnittelin jo, että marraskuussa meillä laitetaan ulko-oveen joulusta henkivä kranssi, on mukava tulla raskaan päivän jälkeen kotiin kun ulko-ovi jo muistuttaa että pian on joulu ja juhlan ja rentoutumisen aika <3

Anteeksi niille jotka tätä lukevat, on vähän kiukkuista tekstiä. Mutta helpottaa niin kovasti kun saa purkaa mielen päällä olevat asiat kirjoittamalla.

Tällä viikolla alkaa jo marraskuu!! :) Pikkujoulujen aikaa.. ;)