No niin, nyt menossa rv 37+1. Toissapäiväisen lääkärin synnytystapa-arvion jälkeen havahduin siihen, että synnytykseen ei tosiaan ole pitkä aika. Olen tähän saakka pysynyt asiasta positiivisena, tiedän että kipua on luvassa ja paljon, mutta olen päässyt sen yläpuolelle kun olen ajatellut, mikä palkinto kivusta seuraa. Illalla kuitenkin tuli yhtäkkiä ihan paniikinomainen olo, ja harmittaa niin vietävästi ettei ole ketään keneltä saisin tukea. Nyt on se hetki, kun oman äidin tuki olisi tarpeen, mutta äiti on vain sydämessäni mukana.
On minulla tuttavia, jotka ovat synnyttäneet, mutta heidän kommenttinsa ovat tyyliin "hyvin se menee" ja "ei sinne mahaan kukaan oo vielä jääny". Tosi hyödyllistä... vaikka kiitän tietenkin että saan edes jonkinlaista tukea, ja ymmärrän että hyvää nuokin kommentit vain tarkoittavat. Netin keskustelupalstat täytyy jättää omaan arvoonsa, tai kukaan ei uskaltaisi hankkiutua raskaaksi. Harvoin löytää realistisia synnytyskertomuksia, tai siis tarkoitan sellaisia, jotka olisi kirjoitettu ilman että joitakin asioita suurennellaan kovasti.
Haluaisin tietää, ovatko naiset valmistautuneet jotenkin konkreettisesti synnytykseen, ja jos ovat niin miten. Olen lukenut kaikenmaailman välilihan hieromisista ja vadelmanlehtiteen juomisista, mutta tekeekö kaikki niin? Ja onko näistä apukeinoista oikeasti apua? Olen lainannut kirjastosta synnytyskirjoja, mutta kaipaisin omakohtaisia kokemuksia.
Jotenkin mua pelottaa, että jännitän kroppaani niin kovasti ettei mitään tapahdu synnytyksen aikana, varsinkaan ponnistusvaiheessa. En tiedä onko se mahdollista, sillä sanotaan että tulee luonnollinen tarve ponnistaa. Kai mun täytyy sitten vain luottaa siihen, että mun kroppa kuitenkin osaa synnyttää lapsen ulos, kivusta huolimatta.
Harmittaa, kun neuvolan terkka ei ole kanssani samalla aaltopituudella. Hän se tietysti olisi se henkilö, jolta mun pitäisi pystyä kysymään ja jolle pitäisi pystyä kertomaan tällaisista huolista. Se ei vain onnistu, viimeksikin jäin mittausten jälkeen istumaan tuoliin niin hän sanoi että "tää oli tässä, nähään ensviikolla". Aikaa sillä käynnillä meni jälleen max. 10min. Kun kerran hän näyttää että ei ehdi nyt mun kanssa jäädä lörpöttelemään, niin eipä siinä oikein tahdo tunteiden lukot aueta. Huoh, tilanne tuntuu epätoivoiselta :(
Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta itse haluan tietää mahdollisimman realistisesti, mikä minua odottaa jotta osaan henkisesti valmistautua.
Jos täällä sattuu käymään joku, joka on synnyttänyt, niin kerro toki ajatuksiasi ja tunteitasi ennen synnytystä. Saa kertoa myös synnytyksestä, jos haluaa. Olisin kovin kiitollinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä terveisesi tänne! :)