keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Neuvola rv 29+1

No niin, tänään oli taas sitten neuvolakäynti ja täytyy tällä kertaa sanoa että oli jopa ihan mukava reissu! Käynti kesti kokonaiset 30 minuuttia, mutta asiaa se sisälsi enemmän kuin ennen. Puhuttiin imetyksestä, perhevalmennuksesta, synnytysvalmennuksesta, harjoitussupistuksista ja yleisestä voinnista vähän enemmän kuin normaalisti. Todettiin, että ne mun pyöräilyn jälkeen tuntemat "hapotukset" vatsalihaksissa oli juurikin noita supistuksia. Menkkamaisia kipuja mulla on ollut silloin tällöin, mikä kuulemma myös tarkoittaa sitä että kohtu harjoittelee supistumista hiljalleen.

Perhevalmennuksen suhteen kävi sitten niin, että ei ehditty ekalle luennolle, koska terkka ei muistanut viime neuvolakäynnillä antaa aikatauluja eikä puhunut koko asiasta. Eka luento olis käsitelly valmistautumista vauvan tuloon, mutta totesin terkalle että valmistauduttavahan sitä on joka tapauksessa, valmennettiin siihen tai ei :D Katsotaan nyt sitten, miten noiden muiden luentojen kanssa, pari kertaa olisi siis jäljellä. Aiheet vaan näytti siltä että niistä saa tietoa melkein mistä vaan, enempi mua kiinnostaa sitten se synnytysvalmennus, koska siitä mulla ei oo haisuakaan ja siihen ei oikein voi valmistautua sen kummemmin.

Kaikki mittaustulokset oli asianmukaisia, hb oli 130 eli pysynyt ihmeen hyvänä koko ajan. Luulen, että siihen on vaikuttanut se että lisäsin vähän kasvisten/hedelmien syöntiä ja oon vetäny sitä Raskaus ja Imetys -monivitamiinia koko ajan. Painoa oli tullut kohtuullisesti, tosin osa jälleen tätä ihanaa turvotusta :/ sormet on ku tukit ja kihelmöi ja kutittaa :( samoin jalat. Terkka veikkasi että "normaalipainoinen" lapsi olisi tulossa, samoin sydänäänistä sanoi että pojan sykkeet :D kylläpä tässä viime aikoina on poikafiilis alkanu olla enempi ja enempi. Sitä tukee myös osa vanhan kansan uskomuksista, uskoo ken tahtoo :D mm. suolanen ruoka uppoaa paremmin ku makea (normaalisti tykkään makeasta paljon, nyt en syönyt rv 20 saakka juuri lainkaan makeaa), vatsa on enempi eteenpäin, en juuri oo "levinny", sykkeet on terkan mukaan "poikasykkeet". Myös kiinalainen raskauskalenteri näyttäs poikaa :D No, tuli kumpi tuli niin täällä jo kovasti ootellaan :)

Mukana oli myös opiskelija, joka mittas hb:n, verenpaineet ja tunnusteli hänkin kohtua vatsan päältä. Seuraava neuvolakäynti on tasan kahden viikon päästä, ja sillä käynnillä varataan aikaa viimeiseen lääkärikäyntiin, joka ensisynnyttäjillä on äitiyspolin lääkäri. Kyseessä siis synnytystapa-arvio ja muuta tutkimista. Tältä käynniltä sain mukaan pari imetyskirjasta, sekä vanhemmuuskirjasia kun se eka perhevalmennus tosiaan meni ohi. Ja kuulemma pitäisi alkaa rintoja totuttelemaan käsittelyyn, esim. pesemällä pesusienellä ja rasvaamalla. Yh, pelkkä ajatuski hirvittää ku rinnat on niin arat :O No, katotaan nyt, miltä tuntuu. Imetysliivit kuulemma kannattaa hankkia vasta lähellä synnytystä ja paremminki synnytyksen jälkeen, ku näkee miten tissit suurenee tässä vielä. Great. Isommat hinkit.. No thanks!! Ennen raskauttaki oli jo ihan tarpeeks ongelmia ku yrittää vaikka juosta...

Jep jep, siinäpä varmaan kaikki tältä erää. Kuulemisiin taas! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)