lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kesän kuvia

Kesäinen lauantaitervehdys!
Pitkästä aikaa kuvapostaus, tässä kesäisimmät tähän saakka napatut otokset ;)

Sain mieheltä äitienpäivälahjaksi vohveliraudan, ja sitä on käytetty ahkerasti.
Uusin kokeilumme perinteisten hillovohveleiden rinnalla on savulohivohveli,
johon tutustuimme paikallisessa kahvilassa.
Isäni on rakentanut savustusuunin ja kävimme savustamassa lohen siellä.
Kastikkeena itse tehty remoulade-kastike. 
Vohveleiden paistosta vastasin minä, muusta mies :)




Eräänä iltana meille saapui sukulaisvieraita,
jotka toivat mukanaan tämän aivan upean, jättikokoisen amppelin!
Meillä ei ollutkaan vielä yhtään kesäkukkia, joten tämä pääsi heti oikeuksiinsa ovenpielessä :)
Mutta mistä ne tiesi, että tumma violetti on mun lempiväri? :)





Pihasyreeni loistossaan :)

Kävin eilen kylässä isälläni, E:n kanssa.
Trampoliini on kyllä mahtava vekotin, tyttö alkaa jo vähän ymmärtää hyppimisen päälle :)
Mainiota härvelissä on myös se, että hyttyset eivät osaa tulla verkon sisäpuolelle,
hyppijät saavat olla melkein kokonaan rauhassa.
Isäni pihalla noita verenimijöitä kyllä piisaa,
joten tulee itsekin istuskeltua trampan sisäpuolella :)

Kesästä nauttii myös isän kaveriksi jäänyt kisu,
hellyydenkipeä on kovin kun siskoni muutti pois viikko sitten.




Tämä päivä on meillä oikeastaan vasta alkamassa,
yleensä suurin osa aktiviteeteista ajoittuu E:n päiväunien jälkeiseen aikaan.
Taidamme lähteä pyörähtämään isälläni tänäänkin,
jospa siellä saisi päiväkaffit.. ;)

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia.
    Ja jos saa lähdetyksi/tehdyksi vain asioita jo aamusta alkaen, niin on uskomattoman aikaansaanut olo jo nopeammin päivällä. Mikäli siitä "aikaansaaneen"olotilasta tykkää nauttia.
    Minä täällä valvon jo meidän Kertun kanssa, aamuyöllä syötin meidän Lanttua joskus n.klo ~04-05 maita poikkeuksellisesti piltin lihaperuna/-porkkana mössöillä, kun herätessä tytön itkeskelyyn en tiennyt mitä kello on!? -Luulin että se olisi ollut jo enemmänkin aamu, eikä aamuyötä.Vasta lappaessani mössöä neidin suuhun näin kellon ja ajattelin että "No voihan nenä!Kai tämä olisi pelkällä maidollakin siirtynyt edemmäksi, mutta olin jo ehtinyt lämmittää sen mössön mikrossa joten sama oli antaa mennä sitten...
    Sitten sain jatkaa uniani reilun tai vajaan tunnin kun Kerttu tuli herättämään minut. :/
    No siinä nousin sitten jo jälleen toistamiseen ylös tälle vuorokautta ja aloin kahvin keittoon. Noustaan sitten kun nukkuakaan ei anneta.
    (joskus sitä ylösnousemista odottaisi toiseltakin, vaikka sitä ei sille sanokaan..ärh!) Mutta kun se on yhtä tyhjän kanssa jos olen ehtinyt jo havahtua hereille niin en saisi enää unta ja meistä molemmat valvoisi sitten, kun tiedän tämän kumppanini mieluummin nukkuvan aamuisin pitkään.

    Hauskaa pyhäpäivää sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut E:n vauva-ajasta saakka sellainen järjestely (josta varmaan oonki täällä jo kertonu, anteeks siinä tapauksessa toisto :D) että la-aamuisin mies nukkuu ja minä nousen E:n kanssa ylös, ja su-aamuisin minä nukun ja mies nousee E:n kanssa. Sen vuoksi meillä viikonloppuisin aktiviteetit painottuu tuonne iltapäivään, että kumpiki saa nukkua niin pitkään ko nukuttaa :) Mutta joskus jos on oikein suunniteltu jotain menoa jonnekin, niin sitten herätään kumpikin yhtäaikaa jotta päästään lähdölle.

      Mutta se on kyllä totta, että on kurjaa nousta välillä yksin, ja oonkin miettiny tuota vauvan syntymää siitäKIN näkökulmasta että kuinka käy nukkumisten sitten.. ettei vaan kävis niin että minä nousen ja hoidan kummatki (siis alussa, myöhemminhän se luonnollisesti menee niin kun mies palaa töihin). Ollaan puhuttu kyllä siitä ja aiommeki tehä niin että mies nousee E:n kanssa ylös isyyslomansa aikana, jotta mä voin jäädä vauvan kanssa sänkyyn jos yö on ollut vähä-uninen, tai jos ollaan jo vauvan kans ylhäällä niin voidaan mennä vaikka takas nukkuun.

      Näitä suunnitelmia on tehty siis mm. siks, että jos satun menemään yhtä huonoon kuntoon kuin ekan synnytyksen jälkeen, silloin pitää järjestelyt kyllä olla jo valmiina. Ja myös siks, että sitten kun kotiudutaan, on helpompaa kun on jo selvät sävelet eikä tarvi siinä ruveta säätään, kun on univelat jo hyvästi alkanu kerääntyyn ja pinna saattaa olla kiriällä yhellä jos toisella :) ennakointia, ennakointia :D

      Oikein mukavaa sunnuntaita teillekin! :)

      Poista
  2. Pitää kyllä tosiaan koettaa noita suolaisia vohveleita, jos nyt joskus saadaan se paljon puhuttu vohvelirauta pois lainasta :D TOivottavasti tuosta amppelista on iloa koko kesän, vaikka varmaan saa kovasti lannoittaa ja ahkerasti kuihtuvia kukkia poistaa, että jaksaa komeasti kukkia. Hauskaa alkanutta viikkoa ja hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, niistä saa tosi ruokaisiakin jos haluaa :)

      Pitääpä sitä lannotetta muistaakki ostaa, tottahan se nyt pitää ottaa kukasta koko hyöty irti, on niin nätti!

      Poista
  3. Ai hitsi, nyt tajusin vasta nuo "suolaiset" vohvelit!
    Toiminee varmasti tuo täyte vaikka lettuihin tai miksi ei vaikka pannukakkurullaankin. Mies on puhunut jo jonkin aikaa että ostaisiko sähköisen savustimen, jotta saisi savustaa kaloja. Mikäpäs olisikaan maukkaampaa kuin joku savustettu lohi täyte...Mmmmm... Pistän oitis tuon ohjeen muistiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mää suosittelen kyllä!! Savustettu kala on vain jotain niiiiiiiin hyvää :D me ollaan aivan hulluina erityisesti savuloheen <3 nytkin mennään perjantaina savustamaan lohta, viikonloppuisia valmistujaisjuhliani varten. Mies tekee lohivoileipäkakun :) namnam kuola jo valuuuu :D

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)