tiistai 4. kesäkuuta 2013

37. raskausviikko ja neuvolakuulumiset

Neuvolassa käyty!

Sain "puhtaat paperit", kaikki oli siis hyvin <3. Mittaustulokset normaalit, sf-mitta nyt n. 34cm mikä kuulemma on normaali. Vauvan pää on alhaalla, mutta ei vielä kiinnittynyt. Lääkäri ei oikein osaa omien sanojensa mukaan ultrata, mutta sai kuitenkin reisiluun pituuden ja kropan mitattua suhteellisen hyvin. Sen mukaan vauvan ei pitäisi olla ainakaan liian suuri näihin viikkoihin nähden. Kilo tullee vielä melko varmasti ainakin painoa lisää. Ja äitille paaaaaljon enemmän.. :D sama juttu kuin ekassa raskaudessa, olen välillä ilmapallo. Mutta eri tavoin, E:n aikana jalkateräni ja käteni sekä kasvoni olivat aivan kauheat pallot. Nyt turvotus on kovaa myös, mutta muualla kropassa, kuten reisissä ja säärissä (tukkijalka..) ja keskikropassakin. Mutta pääasia on että vauva kasvaa niinkuin pitää.

Samalla otettiin verikoe, josta seulotaan vasta-aineet. Näin menetellään kun on saanut verensiirtoja. E:n synnytyksen jälkeen sain niitä seitsemän.

Kohdunsuulla ei ollut tapahtunut vielä paljon mitään. En oikein tiedä, toivoako itsestään käynnistyvää synnytystä vai käynnistettyä. Käynnistetystä jäi sellainen olo, että tiesi, milloin alkaa tapahtua. Itsestään käynnistyvä alkaa ennalta arvaamattomasti, silloin kaikki pitää olla valmista. Kaikki sanovat että hullu, toivo  itsestään käynnistyvää, ja varmasti oikeassa ovat. Se on tietenkin luonnollisempi ja kuulemma ei välttämättä niin raju kuin käynnistetty.

Vauvalle itselleen kaikki alkaa olla valmiina, eilen löysimme vihdoin etsimämme tuplarattaat. Sänky on jo paikallaan, sitteri ja vaatteet valmiina. Varalla korviketta ja pulloja, vaipat ja muut hoitotarvikkeet paikallaan. Jos lähtö tulisi yöllä, siskoni on hälytysvalmiudessa (mikäli herää soittoon.. :D) ja tulee tänne meille E:n vahdiksi. Hui.. alkaa todella jännittää tuleva koitos. Kestin ensimmäisen kerran, mutta nyt kun tiedän mitä se on, pelkään paniikkia kun kivut todella alkavat. Ja mitä jos synnytys onkin pitkä kuin nälkävuosi, ensimmäinen kun "hoitui" vain 8 tunnissa?? Mitä jos kivunlievitys ei pelitä, tai en saa sitä, tai saan sen väärään aikaan? Ekassa kun nämäkin hoitui niin hyvin.

Tiedän, turha ressata kun nämä asiat ei ole ennalta kovin pitkälle järjestettävissä. Mutta helpottaa, kun sanoo pelkonsa ääneen.

Nyt taidamme lähteä E:n kanssa kirppistelemään, sen mitä tämä vaappuja jaksaa ;D Kivaa tiistaita!




4 kommenttia:

  1. Oi että! Nyt alkoi minuakin mietityttämään ihan sinun puolestasi nuo samat kysymykset...(jännä miten voi elää niin mukana jonkun tapahtumissa-melkein kuin olisin sinun kengissäsi.)
    Sain itse päätökseen eilen serkkuni tytön lapsen saamisen jännäämisen. Hällä käynnistivät sen ja se tuotti tuloksen, heille syntyi eilen prinsessa joka oli lapsista järjestyksessään tälle äidille 3:s.
    En tiedä vielä tarkkaan kauanko se synnytys on kestänyt yms. mutta silti. Nyt jännään sinun synnytyksen alkamisen lisäksi minkä nimen tämä serkkuni uusi lapsi saa. :)
    Teinkin tässä kun ihme tapahtui-että molemmat lapsistani nukkui samaan aikaan päikkäreitä, niin askartelin kortin hälle lähteväksi ja viimeistelin erään kesken jääneen kirjeenkin kirjoitella loppuun. Nyt odottelen että mies saapuu kaupasta ja pääsen viemään ne postiin. ;)
    Toivon myös että lapset ei ehdi herätä jotta hänkin saisi nauttia siitä kun molemmat (meidän) lapsemme nukkuvat saman aikaisesti.
    - Tätä ei siis useinkaan tapahdu.

    Aivan kamalan kuumaa!!!Huh huh... Jospa sinua ei ahdistelisi nämä helteet, vaikka en uskokaan sinun olevan mikään luonnonoikku joka ei lämpöön reagoisi. ;)

    PALJOSTI ZEMPPIÄ Sinulle ja olipa kiva lukea mukavia uutisia neuvolareissultasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että siellä eletään hengessä vahvasti mukana, tulee sellainen olo ettei ole tämän asian kanssa yksin :) No niin, siellä on siis suku myös kasvanut! On se aina jännittävää kun lähipiirissä odotetaan, meilläkin kaverilla tiedossa käynnistys torstaina jos ei sitä ennen tule. Jännittää hänen puolesta! :)

      Oi, se onkin varmasti erikoisluksusta kun lapset nukkuu samaan aikaan, siitä pitää ottaa ilo irti! ;) ja en ole näistä helteistä kyllä niinkään kärsinyt, siis tietysti turvottaa jumalattomasti ja on hiki kokoajan, mutta mua ei haittaa kun tykkään kesästä niiiiin paljon! Nyt täällä on 13 astetta ja sataa :( ihan tympeetä, en tykkää yhtään :/ mutta onhan se hyvä että välillä ilma puhdistuu :)

      Poista
    2. VOI SIELLÄKÖ SATAA!?! Nyt jos koskaan (minä kun olen joissakin asioissa nopea `tympääntymään`/kyllästymään, niin meillä hellettä on piisannut jo yli minun tarpeiksi. En kaipaa sadetta muuten kuin RAIKASTAMAAN ilman.
      Eilen jaksoi sataa, varmaan VAIN 10 pisaraa. Naapurikaupungissa ei ollut tullut tuona aikana tipan tippaa,kun mies oli siellä käymässä. Minäkin huomasin sen /ne tipat, kun satuon käydä kokeilemassa joko pyykit telineellä olis kuivuneet. Ensin luulin että "tippuuko meidän räystäästä vettä? -> pissaileeko joku lintu katonreunalta päälleni ruikkien?-> mitä!? Voiko tämä olla muka VETTÄ!? Taivalla oli tasan 2 hyvin pientä pilveä kohdallamme jotka EI edes olleet sadepilven näköisiä vaan varsin ohkaisia lättänöitä.
      No todistettu on että sellaisistakin näköhään VOI SATAA!
      Niinpä siirsin sen telineen räystään alle, kaiken varuiksi kun kerran sellaisista parista hassusta pilvestä muutoin miltei siniseltä taivaalta, tuli muutama pisarakin, niin saattoihan se sekin yltyä sitten suuremmaksi kaatopisarasateeksi. Niin ei kuitenkaan sitten käynyt. Ja pyykit sain jonkin ajan kuluttua kerätä kuivina kaappiin. :)

      Poista
    3. Minä tykkään kyllä kesäsateesta, sellaisesta että ilma pysyy lämpimänä ja vettä sataa kuin saavista kaatamalla :D tai tietenkin ilma aina jäähtyy kun sataa, mutta ei sen nyt yli 15 astetta tarvisi jäähtyä :/ ja tuo eilinen sade ei ollut mitään sellaista ihanaa kesäsadetta, vaan koko taivas oli ihan harmaa ja oli sellaista sumutihkua, ihan kuin syksyllä! Hyiiiii :D

      Tänään aurinko paistaa, mutta lämpömittari näyttää +15 ja tuulee, eli ei ole kovin kesäinen tämä päivä. Toivottavasti kesän helteet ei nyt kuitenkaan ihan kokonaan olleet tässä! :)

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)