torstai 6. lokakuuta 2011

Kaikenlaista

Alotetaan ny vaikka siitä, että tällä viikolla alkoi 33. raskausviikko. Vähiin käy ennenkö loppuu.. tämän hetken tuntemuksia on nämä: Fyysinen rasitus aiheuttaa välillä harjotussupistuksia (?, niitä niiden oletan olevan). Nukkuminen on "hatarampaa", eli heräilen aina kääntymiseen ja vessassa käyn kerran yössä. Koulukaverini sanoi (hänellä LA viikko meidän jälkeen :D) että se on kehon tapa totutella yöheräämisiin. Jännää.. Mitäs vielä, no turvotus on seuranani, välillä se on aamulla sormien lisäksi myös jaloissa. Otin jo talvisaappaani käyttöön, koska olen ostanut ne villasukkavaralla, joten nyt ne mahtuvat hyvin normaalisukalla. Villasukkien kans ei olis puhettakaan, mutta onneks niitä ei tarvikkaan olla vielä :D Kipuilua lantion seudulla, ennemminkin alaselässä ja häpyluussa (?) tuntuu aina silloin tällöin, varsinkin jos istuu pitkään paikallaan. Mitenkään paha/vaikea olo ei ole vieläkään. Minua huolestuttaa syömiset, pelkään niiden vaikuttavan vauvan kokoon, siis että siitä tulee ISO. Mitään sellaista ei ole tullut ilmi neuvolassa eikä muutenkaan, mutta se onkin minun oma pelkoni. Synnytys jännittää, toisaalta odotan sitä ja toisaalta jännitän kipua.

Olin tuossa aamupäivällä oppariseminaarissa ja sen jälkeen menin kauppaan pyörimään. Mun tekis mieli neuloa joululahjoiksi ainakin palatossuja ja tuubihuivi, mutta kun langat on niin kalliita! :( No, sekin on suhteellista, jonkun mielestä 5,50e maksava lankakerä ei oo kallis, mutta mulle se on koska tosiaan nää opiskelijan pikkuruiset tulot ei antais oikein myöten "ylimääräisille" ostoksille. No, katotaan sitä tilannetaa myöhemmin. Olis vaan niin ihanaa antaa jotain itsetehtyä ja kun tietää että neulomukset olisi tarpeen jollekin. Lisäksi siinä toisaalta kuitenkin myös säästäisi (inhottavaa ajatella rahaa kun puhutaan läheisten muistamisesta), koska n. 20 eurolla saisin tehtyä monet palatossut ja huivit ja mitä vielä, kun taas tilpehööri-joululahjoja ostellessa uppoaa helposti todella paljon enemmän.

Novita Chrystal
tästä siskolle tuubihuivi <3

Karuselli Beigekirjava
Karuselli Musta-valkokirjava


Tässä välissä kävin huuto.netissä katselemassa neulepuikkoja ja tulipas huudettua 1,50e hintaan 7mm puikot! Löysin nimittäin sieltä kaupasta sellaista ihanaa Karuselli -lankaa, joka vaatii paksummat puikot. Kaupassa nuo puikot maksaa maltaita :O jospa nyt raaskisin sitä lankaakin ostaa, se oli kyllä tarjouksessa... :D

Vauveli potkiskelee juuri kovasti, hän on tosiaan jo pää alaspäin, joten tuohon ylämahaan tulee pikku potkuja, kovin suoranahan tuo vauveli ei enää mahdu olemaan. Pian hän on jo 2kg painoinen! Ihmeellistä, miten kuitenkin niin suuri voi mahtua tuonne mahaan! Aika sykkyrällä sen täytyy olla :)

Asiat etenee nyt ihan epäloogisessa järjestyksessä, anteeksi, jos täällä joku käy lukemassa :D välillä vain ei oikein ajatus kulje järkevässä järjestyksessä.. Lounaaksi söin tänään  riisipuuroa kanelin ja isän tekemän puolukkahyytelön kera. Tykkäisin syödä puuroa, mutta miten ihmeessä siihen saisi makua ilman että energiamäärä nousee pilviin?? Laitoin nyt puolet vettä ja maitoa, maitohan tuo osan täyteläisyydestä. Mutta pitäisikö siihen puuroon sekoittaa jo keittovaiheessa sokeria? Suolaa laitan aina vähän. Epäilen että pääsyy mauttomuuteen on tuo maito, pitäisi tehdä kokonaan siihen. Vai osaisiko joku neuvoa tätä tumpeloa puuronkeittäjää maukkaan puuron saloissa?? :D

Iltaohjelmassa kyläilyä kaveripariskunnan luona. Tässä ennen miehen töistä palautumista ajattelin vähän kutoa. Miehen joululahjasukka on edistynyt jo yli kantapään (mä osasin tehdä sen, jee!!) ja nyt vain pitäisi kovasti kutoa että saa loppuun asti ja pääsee aloittamaan parin teon. Tuollaisia "oikeita" villasukkia en kyllä luultavasti joululahjoiksi muuten tee, palatossuihin siirryn heti kun saan nuo miehen sukat valmiiksi. Oon vielä niin huono tekemään oikeat villasukat, että mieluummin teen noita yksinkertaisempia palatossuja :D

Nyt lopetan jo tämän kauhean epäjärjestelmällisen höpinän. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Ilahtuisin, jos jättäisit kommenttiboksiin tervehdyksesi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)