lauantai 20. elokuuta 2011

Synttäripäiväni 20.8.

Näin se on taas yksi vuosi menty eteenpäin! Eilen kävi isä ja sisko synttärikaffilla, koska tänään olen illalla töissä. En onneksi koko iltaa, yksi säestyskeikka vain, mutta kun en osaa arvioida kauanko siellä menee, niin kaffiteltiin sitten eilen :) Leivoin ensimmäistä kertaa Toscakakkua, ja se olikin paljon helpompaa tehdä kuin olin luullut! Löysin ohjeen kotikokki.netistä. Harmittaa edelleen puhelimen kamera, sen salama saa kaikki näyttämään ihan palaneilta, harmailta, tai muuten vaan oudoilta :D Voin vakuuttaa, että tämä kuitenkin oli ihan oikean Toscakakun makuista ja näköistä :D

Toscakakku
Leivoin Toscakakun kaveriksi myös suolaisen piirakan, ja täytteeksi tuli kinkkua, hernemaissipaprika-sekoitusta ja sipulia. Munakerma-sekoitus päälle ja uuniin, oli helppoa ja kuitenkin hyvää!

Kinkkupiirakka
Vaikka pyysin että mitään lahjoja ei tuotaisi, olivat vieraat kuitenkin ostaneet minulle ajatuksella ihania asioita. Sain mm. pihalle asennettavat puutarhavalot, jotka latautuvat auringonvalosta ja hohtavat kauniisti pimeän tullen. Ne oli tosi kauniit, laitettiin heti takapihalle :) <3 Sisko tietää että olen ihan hulluna McLeodin tyttäret -sarjaan, ja oli ostanut mulle sarjan 6. tuotantokauden <3<3 Viimeksi sain 7. kauden, ja en malta oottaa että mulla on aikaa katsoa tuota uutta :D mää niiiiiiiin tykkään siitä sarjasta! Kiitos kovasti muistamisesta! Ja kiitos myös niille, jotka ovat minua puhelimen välityksellä muistaneet!

Keittiöstä tulvii herkullisia tuoksuja, mieheni valmistaa juuri syntymäpäiväni kunniaksi oikein juhla-ateriaa: paahtopaistia, punaviinikastiketta ja BBQ-ristikkoperunoita <3 NAM! Lisukkeena vielä tomaattisipuli-salaattia :) Ihana mies, ja ajattelevainen ja huomaavainen! <3

Kävimme aamupäivällä kirpparilla, ja sieltäpä löytyikin tällä kertaa minulle yhdet korkkarit, jotka mahtuivat pienestä turvotuksesta huolimatta jalkaan ;D saan laittaa ne illalla keikalle, kun meinasin jo hermostua etten saa mitään kenkiä jalkaan. Mies löysi RockBand -pelin, jota ollaan himoittu jo kauan, meillä on tuo Guitar Hero -peli ja rummut ja pari kitaraa, joten nyt voidaan sitten pelata bändinä kun on tuo Rock Band.

Kiva päivä ollut tähän asti, ihanaa elokuun iltaa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)