keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Univelkaantunut

Täällä on ollut viimeaikoina väsynyt tunnelma. 7:n viikkoon en ole nukkunut muutamaa tuntia pidempään, ja vauva ei nuku päivisin myöskään kuin 30min-60min pätkiä ainakin tällä hetkellä. Miehellä on raskasta töissä, tekevät ylitöitä ja on kiirettä, joten hän on myös ollut kovasti väsynyt.

Sovittiin juuri sellaisesta järjestelystä, että minä saan nukkua lauantai-aamuisin kun mies hoitaa pullosta aamusyötön. Mies saa nukkua sitten sunnuntai-aamuna niin pitkään kuin haluaa. Tosin miehen nukkuminen ei juuri ole vauvan tulon myötä muuttunut, hän ei herää meidän syöttöhetkiin kuin harvoin. Vauvahan ei öisin ole kummempaa meteliä pitänyt, herää vain syömään ja nukahtaa sitten uudestaan. Mutta minun kannaltani se on raskasta, koska vauva syö niin usein. Hän ei jaksa imeä kuin toisesta tissistä jonkin aikaa, joten nukkuukin sitten vain 1,5tuntia pahimpina öinä. Onneksi nyt on pari viime yötä mennyt hyvin, eilenkin laitettiin nukkuun 21.30, heräsi n. klo 1, klo 4, klo 6.30 ja klo 8 syömään. 9.30 noustiin ylös aamupullolle. Onneks tuo eka pätkä on ollut pidempi niin saa itsekin vähän nukkua.

Koska mies ei herää meidän syömisiin, hän on vissiin luullut että minäki nukun tyyliin 10 tunnin yöunia.. meinas tulla jo kaikenlaisia väärinkäsityksiä kun aloin jo luulla että hän ei vaan välitä siitä milloin minä saisin mahdollisuuden kuitata univelkoja. Puhuttiin eilen asiasta ja selvis ettei hän vaan ole tienny.. jotenki kuvittelin että kaikki nyt ymmärtäis sen ettei pienen vauvan äidit nuku kauheesti, meillä on vielä se onni ettei ole koliikkivauva. Ilmeisesti kaikki ei tosiaan tätä ymmärrä. No onneks tuli nyt esille, ja tiedämpä jatkossa puhua itsestäänselviltä tuntuvista asioista ääneen. Eihän se M osaa ajatuksia lukea, kyllä sen ymmärrän.

Tänään kävi kylässä ystävä tyttärensä kanssa, oli ihanaa vaihtaa ajatuksia aikuisten kanssa <3 me ollaan ihan jumissa täällä neljän seinän sisällä kun on nämä kauheet pakkaset, ollu -20 nyt jo viikon ja jatkuu vaan :( auto on miehen käytössä töissä joten ei päästä täältä kertakaikkiaan mihinkään. Vierailijat toivat myös pakkaspäivien pelastuksen, lelukaaren, jota vauva jo kovasti tutkaili ja tykkäsi :D musiikkia ja valojakin siinä oli. Nyt on vähän enemmän aktiviteettia, ei vain tylsän äitin naama :DD

Vauva nukkuu (wuhuu) jopa nyt, joten lähdenpäs nappaamaan evästä suuhuni. Kirpeää pakkaspäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)