keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tautista

Koko syksy ja kevät tähän saakka säästyttiin taudeilta (paitsi Noro-virukselta joka iski onneksi vain minuun).
Nyt sitten 2/3 perheestä sairastaa ilmeisesti nyt liikkeellä olevaa ärhäkkää ja sitkeää kevätflunssaa. M oli/on ihan kauheassa kunnossa, kuumetta useampana päivänä yli 39 ja yskii aivan kauheasti. Saikkua vielä tämä päivä, mutta kyllä tuosta näkee heti ettei ole huomenna vielä työkuntoinen.

Meikäläinen sai sairastumisen tuntemuksia toissapäivänä, olo oli kurja ja vedoton. Eilen iltapäivällä nousi lämpö ja illalla yskin jo täyttä päätä. Nyt tuntuu siltä, että keuhkoputkentulehdus löysi minun luokseni. On aina ikävää sairastaa, mutta jos tyttö säästyy niin se olisi aivan ihanaa (ja ihme toden totta..).

Raskauden vuoksi minä syön vain panadolia kuumeeseen, mutta sinkkitabletit, maitohappobakteerit ja luonnon omat vitamiinipommit hedelmien muodossa ovat käytössä. Parhaillaan edessäni on kuppi hunajateetä, tyttö meni päikkäreille ja nyt me vanhemmat saamme hetken "potea".

On silti ihanaa, että aurinko paistaa ja lumi sulaa terassiltamme päivä päivältä enemmän ja enemmän! Kevään tulo on ihanaa aikaa, vaikka nyt onkin vielä sen verran kylmä ettei ilman talvivaatetusta pärjää. Paras aika keväästä on mielestäni se, kun luonto tulee esiin lumen alta ja alkaa herätä pikkuhiljaa uudelleen eloon. Siinä on jotain toivoa antavaa voimaa!

Pääsiäinenkin lähestyy, katsotaan missä kunnossa silloin ollaan. Jos pääsisi kokolle käymään, olisipa kivaa!

Aurinkoa keskiviikkoon!


Edit. Pari tuntia tästä postauksesta niin jo alko neidinki nokka vuotaa :( ollaan nyt sitte koko perhe sairaana.

2 kommenttia:

  1. Voi kurjuus!
    Jospa edes aurinkoiset ilmat kohottaisi mielialaa flunssasta huolimatta.
    Meillä oli karmeaakin karmeampi päivä ti-ke yö (oikeammin ilta) kun Kertun lempi pehmo katosi kylille. Jopa MINÄ itkin saunassa salaa lapseltani sen katoamista. (höh, joo olen höpsö TIEDÄN!) mutta kun se vaan OLI niin super IHQ äidistäkin ja sillä oli tavallaan äidillekin tunnearvoa...
    Onni oli että se löytyi ke aamuna hangessa istumasta tienpenkalta. Sääli kun emme tiedä kuka sen siihen oli nostanut-jos oli kukaan- mutta uskoakseni jomkun se on täytynyt siihen nostaa,koska tielle se on pudonnut.
    Mutta voitpa uskoa miten Kerttu ilahtui herätessään kun lempi pehmo olikin aamulla vieressä :) <3

    Joskus todella tuntuu tapahtuvan ihmeitä. nyt soisin teille parantumisen ihmeen siihen flunssaanne.
    *tarjoaa kupposellisen muumimamman taikajuoma-teetä hunajalla*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin ikävän jännittävistä hetkistänne mutten ehtinyt kommentoimaan. Hyvä että rakas lelu löytyi!

      Me koitetaan täällä parannella itseämme :)

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)