perjantai 24. toukokuuta 2013

Ekat epäviralliset valmistujaiset

Tänään vietämme pienen pieniä, epävirallisia valmistujaisjuhliani :) juhlien ainoa "ulkopuolinen" vieras on siskoni. Samalla juhlimme myös siskon tältä keväältä päättynyttä koulu-urakkaa, vaikka hänen koulunsa vielä jatkuukin ja hän on jo aloittanut koko kesän kestävät työt. Vähän niinkuin kesäloman aloitusjuhlat :)

Juhlissa ruoka on tietysti isossa roolissa. Oikeastaan koko epävirallisten valmistujaisten idea lähti siitä, että siskoni ehdotti voileipäkakun tekoa ihan omaksi iloksi. Me kaikki pidämme voileipäkakuista PALJON, ja mieheni on todella taitava tekemään niitä! Harmillisesti vain usein käy niin, että voileipäkakut ovat todella suosittuja juhlissa, joten ne hupenevat nopeasti eikä siellä kehtaa ottaa kovin isoja paloja :D Voileipäkakkua ei myöskään tule tehtyä ilman syytä. Nyt syy kuitenkin löytyy! Niinpä valmistamme tänään pienen, meille sopivan voikkarikakun ja syömme sen ihan itse! :)

Järjestän toki kesäkuussa myös oikeat valmistujaiset, mutta pienellä porukalla juhlimme niitäkin. Minun ja mieheni perheet sekä E:n kummit jotka auttoivat E:n hoitamisessa kun minä olin koulussa, sekä minun kummitätini, ovat vieraslistalla.

Eilen mies haki E:n äitiyspakkauslaatikon varastosta, johon olemme keränneet pieneksi jääneet vauvanvaatteet. Vaatteet odottavat nyt koneessa pesua, ensin pitää odotella että eilen pestyt vaatteet ehtivät kuivua telineessä. Eilen kävimme myös tarvikeostoksilla, ja nyt on aika lailla kaikkea, mitä voi tarvita hetikin kun vauvan kanssa kotiudutaan. E käyttää vielä tuttipulloja, meillä on ollut käytössä sekä MAMin että AVENTin tuttipulloja. Päätimme, että jos E käyttää pulloja vielä vauvan synnyttyä, vauvalle jätetään MAMit, niissä kun on se ilman takaisinvirtausta estävä venttiili. Ostimme niihin uudet tutit vain. Ostoskoriin päätyi myös liivinsuojia (jos vaikka pystyisin imettää paremmin tällä kertaa), kunnon siteitä, 1-koon vaippoja (oliko ne oikeesti NIIN pieniä??! :D) ja korviketta pari purkkia varalle.

Sairaalakassia olen alkanut myös pakata, siellä on nyt kotiutumisvaatteet mulle. Vielä hygieniatarvikkeita (jos sattuu että pääsisin tällä kertaa vaikka suihkuun sairaalassa..) ja vauvan kotiutumisvaatteet, vähän evästä synnytykseen ja ajanvietettä varalle.

Pitää alkaa pilkkoa kinkkua, joka tulee kakun väliin, joten täytyy lopetella. Ehkä ehdin ennen kuin E herää.. :D

Ps. Olen aivan ihastunut Olgan kotona -blogiin, löytyy Kotivinkin sivuilta eli täältä. Kyseessä on siis Olga Temosen kirjoittama blogi, jossa hän kertoo elämästään perheensä kanssa maatilalla. Jotenkin koko miljöö eli maaseutu muistuttaa mua ihan valtavasti lapsuuden kesistä, saan tuosta blogista aina ripauksen sitä ihanaa tunnetta kun meidänkin kotitien varrella oli peltoja, joissa laidunsi lehmiä ja hevosia ja kesä oli lämmin ja.. no,  KESÄ! Toinen asia mistä tuossa blogissa pidän, on se, että Olga ottaa kotiaskareisiin aina lapsetkin mukaan. Itse haluan myös ottaa lapset pienestä pitäen mukaan arkiaskareisiin, ja Olga on todistanut ainakin minulle, että se on mahdollista! ;)

Joten jos maaseutu ja kesä, elämän pienet ja suuret ilot ja aito kirjoittamistyyli ilahduttavat jotakuta teistä, käykääpä kurkkaamassa!

Ai niin, ja Olga osaa hyödyntää "rikkakasvit" ruuanlaitossa, eli jos joku teistä käyttää nokkosia, vuohenjuuria tai horsmaa raaka-aineena niin sieltä löydät vinkkejä! :)

5 kommenttia:

  1. Onnea kovasti valmistumisesta! Voi kun joskus itelläkin ois sellainen hetki!
    Meilläkin on yritetty ottaa lapset mukaan tekemään, kun silloin ne oppii (ja sitten niistä isona on ihan oikeesti apua :D) Just tänään neiti pilkko raparperia piirakkaan tosi taitavasti :D M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin minäki oon ajatellu, että kun oppivat pienestä pitäen tekemään ja olemaan mukana, niin moni asia on helpompaa :)

      Ja kiitos onnitteluista! Viisi vuotta sitä puurrettiin, välillä käytiin vain synnyttämässä ja olemassa vähän äitiyslomalla ja nyt vihdoin homma on paketissa :D

      Poista
  2. Hurjan paljon onnea-vielä kerran!
    Oi kun saisin olla mukana ihan konkreettisesti maistelemassa voileipäkakkua. :P
    Voileipäkakku on kyllä paaaaljon parempaa kuin imelämpi "nprmi" täytekakku-joka tuppaa olemaan useimmiten aina äkkimakeata. (riippuu toki täytteistä mitä siihen on laitettu...)

    Oikein mahtavia juhlia teille ja kiva että olet jo valmistautunut pakaten kassinkin valmiiksi. Koskaanhan ei tiedä milloin se lähtö tulee ;)

    Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutsuisin teijät blogiystävätki niin mielelläni kaakkua syömään, jos asuisitte lähempänä! :) onneksi teilläkin on ne ylppärijuhlat tulossa niin pääsette juhliin, ennenkaikkea tietysti juhlimaan valmistunutta, mutta myös herkuttelemaan ;)

      Juu täällä kyllä jännitetään millon lähtö tulee. Hurjaa ajatella että la:an on enää 6vkoa, eli n. 2kk päästä meillä viimeistään on täällä pieni tuhisija! :)

      Poista
    2. Jospa sitä ottaisi sen verran tiski"jukan" töistä vapauksia jotta hörppäisi kahvit jossain välissä. En siis ole lupautunut mihinkään dj:n hommiin vaan ihan reilusti tiskaamaan pikkuveljeni juhliin. (aivan kuten olin toisenkin veljeni juhlissa keittiössä tiskikonetta täyttämässä ja tyhjäämässä, että sikäli tulevat juhlat ei tunnu niin kamalan suurelta "juhlalta", mutta annan oman työpanokseni niihin siinä missä koen olevani hyvä. :D
      - Näyttöä tästä hommasta löytyy myös työhistoriastani 4vuuoden ajalta jonka toimin tiskaajana suuressa kauppaketjussa iltatöinä. xD Sillä erolla vain että siellä ei saanut paljoakaan istahtaa kahvikupposen äärele "herkujen kera" kuten nyt juhlissa kenties voin.
      Ei ole onneksi kovin suuret odotukset vieraiden suhteen, joten toivo elää, toivo eläää... ;)

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)