keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Mitä tekisi

Kun vauvan saa päikkäreille, alkaa äidin jokakertainen taistelu itsensä kanssa: mitä tehdä sillä välin kun vauva nukkuu?

Mielessä olisi vaikka mitä. Pitäisi siivota, järjestellä paikkoja, pedata sänky.. väsyttäisikin vähän, nukkuisko itse? No se kumminkin kohta herää niin en viitsi vaivautua. Tekisi mieli katsella tv:täkin RAUHASSA, mutta vessahätäkin olis. Olenko syönyt aamupalaa? Kahvikin maistuis, vaan uskallanko keittää (vauvoilla ihme 6. aisti sen suhteen että kun äiti harkitsee/alkaa syödä niin ne herää HETI). Pyykitkin pitäis kerätä ja laittaa uutta koneeseen.

Kuten näkyy, tekemistä olisi paljonkin! Siivoaminen ei meillä onneksi ole mikään PAKKO, mutta olen huomannut että jaksan itse paremmin kun paikat on edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Jotenkin on sellainen olo, että kun kämppä on sekaisin, on itsekin allapäin ja sekaisin.

Onneksi tänään on tulossa E:n kummi käymään, saa vähän jutella aikuisen kanssa ja vaihtaa muutenkin ajatuksia. Eilen oli kyllä niin raskas päivä ettei tosikaan. Oon ollu aika väsyny ja kun tarpeeks kauan yrittää vaan jaksaa niin jossain vaiheessa se kuppi vuotaa yli. Eilen oli just semmonen päivä, tuntu että ei jaksa mitään, vauvaki valvo vaan kokoajan ja oli kränänen, ja jos se heräs päikkäreiltä niin eka ajatus oli että JOKO NYT JO, samantien perään kauhean huono omatunto kun toinen hymyilee niin leveästi kun hänet tullaan ottamaan sängystä/vaunuista pois. Vaikka tiedän, että kaikki tunteet on "sallittuja" ja ihan normaaleja, niin silti tuntuu pahalta. Onneks näitä päiviä on harvoin, yleensä ne liittyy vauvan kehitykseen. Kun tulee taas muutoksia esim. unirytmiin (mikä rytmi?), syömiseen, mahan toimintaan, mihin vaan, niin itse ressaan että mikä on normaalia ja mikä ei ja onko sillä nyt kaikki hyvin ja pitääkö sille syöttää lisää maitoa vai mitä jne...

Tietenkin on ihanaa kun vauva kehittyy ja kasvaa niin hurjaa vauhtia, mutta aina se muutoksen hetki on jännittävä, vähän pelottavakin näin esikoisen kanssa. Kehityksestä puheen ollen, E on pyrkinyt istuma-asentoon sylissä jo parin viikon ajan :O Ei tuumaakkaan hyväksyä puoli-istuvaa asentoa jossa tukisin päätä, vaan nostaa itse itseään pystympään asentoon. Ja eilen kuultiin taas askeleen lähempänä oikeaa naurua olevaa ääntä, kun päristin kieltä vauvalle :D ihan meinasi tikahtua kun päristin :D

Kaikesta äitikän ressaamisesta huolimatta on se vaan niin rakas pötkylä joka me saatiin <3 Koitan nauttia joka hetkestä E:n olessa vielä pieni; se aika menee NIIIIIN nopeasti ohi :( Tuntuu että silmissä kasvaa, vauhti on niin hurjaa! Ensiviikolla tuleekin 3kk synttärit, neuvolakäynnin jälkeen voisin taas laittaa vauvelin kehityksestä enemmän :)

Ihanaista keskiviikkoa
ja hyvää karkauspäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi tänne! :)