perjantai 12. huhtikuuta 2013

Huh mikä viikko.

Oon niin ilonen että on perjantai!

Tämä viikko on ollu sanalla sanoen kauhia. Kouluhommia on paiskittu olan takaa, jotaki on saatu jopa valamiiks asti ja jotaki vähä eteenpäin. Oppari on jätetty opponoitavaksi. Yks iso kokonaisuus tuli suoritettua konsertin muodossa keskiviikkona. Nyt ajatukset alkaa siirtyä tasan kahden viikon päästä olevaan päättökonserttiin.

Tänä viikonloppuna pitäisi vielä kirjoittaa yksi artikkeli, ensimmäisen version deadline on sunnuntaina. Olen onneksi jo aloittanut artikkelia, täytynee huomenna viimeistellä se neidin päiväunien aikana.

Täytyy kyllä sanoa että odotan reilun kuukauden kuluttua koittavaa aikaa. Erityisesti ootan

- opinnäytetyön palautusta
- päättökonsertin suorittamista
- sitä ressivapaata aikaa mikä kaiken tämän ankaran puurtamisen jälkeen koittaa!

Mulla on ollut sellainen periaate, että viikonloput jätän itselle ja perheelle enkä tee mitään koulujuttuja. Nyt viime metreillä on kuitenkin ollut pakko lipsua tuosta periaatteesta, koska muuten en olisi saanut enkä saa kaikkea tehtyä ajallaan. Harmittaa vain, että se aika on pois perheeltä ja mieheltä, ja muutenkin sitä sitten vain miettii koko ajan että "se ja se on vielä tekemättä", eikä nauti viikonlopusta yhtään. Saati pysty rentoutumaan.

Tällä viikolla tuli vielä sellainen ekstrajuttu, kun piti eilen käydä sokerirasituskokeessa. Täällä meillä on tapana että kaikkien raskaana olevien pitää käydä, eli mullekin tämä oli toinen kerta. Tulin todella väsyneeks rasituksen jälkeen, mutta voi olla että viikon muut rasitukset painoi siinä myös. Tietysti silti vähän mietityttää, onko tässä nyt rd-diagnoosia pukkaamassa. No, ei maalata piruja seinille ennen lopullisia tuloksia.

Niin ja en vieläkään oo ihan kunnolla parantunut flunssasta, räkä ei tahdo lähteä irtoamaan. Hiukan uumoilen poskiontelotulehdusta, toivottavasti ei olisi sitä..

Rentoa viikonloppua kaikille, me aiotaan saunata tänään ja mennä nukkumaan kun väsyttää. Kohta siihen ei ole enää mahdollisuutta taas vähään aikaan.. ;)

2 kommenttia:

  1. Toivon että viikonloppusi olisi ollut mahdollisimman stressitön ja rento.
    Meillä alkaa taas hieman iltaa kohti mentäessä "tunnelma" tiukentua. (meinaan vain välejä isännän kanssa...ENKÄ KEKSI MUUTA SYYTÄ kuin sen, että hänen poikansa on tulossa tänne.)
    Jännä miten isäntäkin muuttuu kui huomaamatta yks kaks sellaiseksi jos nyt ei äkäisemmäksi, niin herkemmäksi suutahtamaan/menettämään malttinsa.
    (Jos tätä kysyisi häneltä tulisi kieltämään koko asian, mutta minun näkökulmastani katsoen se näyttää tuolle.)

    Jospa et olisi saanut poskiontelontulehdusta vaivoiksesi!!! *pitelen sormia ristissä ettei tuo "toive" ainakaan toteudu!*

    Sensijaan toivonkin mukavaa uuden viikon alkua. Jospa aika menisi siinäkin siivillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä vkonloppua ei sittenkään voinut kuvata kovin stressittömäksi ja rennoksi, kun se saakutin artikkelin teko tökki ihan kympillä. Neiti ei ole oikein tahtonut käydä päiväunille viimeisen viikon aikana, niin en ole saanut aikaa tehdä artikkelia. No, nyt sen äsken palautin joten onpahan nyt jonkinlainen versio tehty, huH!

      Ja mitä poskiontelotulehdukseen tulee, niin tuskinpa siitä oli sittenkään kyse, oloni on nimittäin nyt melkein täysin terve. Huh siihenkin asiaan.. :)

      Voi, toivottavasti teillä ilma alkaa puhdistua piakkoin. On kurjaa, jos ilmapiiri on koko ajan vähän kireähkö :( Onneksi kevät on alkanut nyt tehdä paremmin tuloaan, josko ne ihmisten mieletkin siitä piristyisi vähän :) Mukavaa viikkoa teille! :)

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)