maanantai 15. huhtikuuta 2013

Haaveilua.

Koulujutut valmistuu pikkuhiljaa. (Tai osa ei niin hyvin, mutta pienikin edistys on tärkeää!). Oppari on nyt siinä vaiheessa, että suurin osa on tehty. Meillä on opparin laajuus 15op, ja sivumäärän minimivaatimus on 30 sivua. Olen kirjoittanut nyt 28 sivua ja puuttuu vielä esimerkiksi pohdinta-osuus kokonaan, joten ainakaan sivujen vähyys ei tule olemaan ongelma. Aikaakin on vielä toistaiseksi ihan hyvin. Huomenna opponointi, ja se jännittää ihan hirveesti!

Meillähän on tässä samalla vähän muutakin mietittävää, kun maha kasvaa ja tila asunnossa alkaa eittämättä käydä ahtaaksi vauvan synnyttyä. Hätää ei ole vielä, kun lapset on pieniä, mutta kyllä me silti ollaan aateltu isompaa kotia etsiä.

Alunperin ajateltiin että ostetaan joku vanhempi talo, ei kuitenkaan mielellään 70-lukua vanhempaa. Kriteerinä on ollu lähinnä se, että talo olis "terve" ja että lämmitysmuotoa ei tarttis heti lähtiä muuttahan, eli ei öljylämmitystä, kiitos. Niin, ja suurin kriteerihän tässäki on tietenki HINTA. No, täällä seudulla on nyt ihan kiitettävän paljon omakotitaloja myynnissä, mutta niissä kaikissa on aina joku liian suuri MUTTA. Ruvettiin sitte ihan mielenkiinnosta kahtoon, mitä tulis maksaan rakentaminen. Tai oikeastaan rakennuttaminen, me kun ei olla mitään timpureita eikä vihtis omaa isää vaivata enää sillä. Hän kun on lähes ainoa lähipiiristä joka ne hommat taitaa.

Löydettiin pari kohtuullista talotoimittaja-vaihtoehtoa, ja yllätyttiin suuresti siitä, että valmis UUSI talo voi parhaassa tapauksessa tulla maksamaan saman verran kuin vanhan talon osto! (Täällä seudulla siis, ei varmasti missään isoissa kaupungeissa oo sama mahdollista.) Ollaan laskettu tarkasti kaikki maanrakennuskustannuksista tonttiin, liittymiin ja muihin kuluihin, että realistisista summista on kyse.

Ei olla päätetty vielä mitään, mutta ainahan saa haaveilla :) sen oon oppinu jo, että nettikeskusteluja eri talotoimittajista ei kannata lukia, kaikkia haukutaan niin tasapuolisesti että eihän kukaan tohtis rakennuttaa mitään jos niihin luottas. Ollaan kerätty kokemuksia sitte "oikeilta ihmisiltä", joilla on oikeasti ko. toimittajasta ja talomallista kokemusta. Ja onneks isäni on rakentanut paljon taloja, niin hän osaa kyllä katsoa mahdolliset "sudenkuopat".

Mutta siis, tällaisia haaveiluja täällä :) Vaikkei ikinä rakennettaskaan, niin silti on ollu kiva ihan vaan tutustua eri talomalleihin ja miettiä eri vaihtoehtoja. Se on toiminu mulle loistavana keinona irrottautua koulupaineista aina hetkeksi :)

Nyt syömään, kivaa viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Aina haaveilla saa, koska pelkkä haaveilu ei maksa mitään ja ne auttaa meitä jaksamaan arjessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näin se juuri on Minttu, tämäkin haaveilu on ollut mulle kaikista eniten "henkireikä", on saanut ajatukset TÄYSIN pois koulujutuista. Ja mua ei yhtään haittaa vaikka nää haaveet ei koskaan toteutuiskaan, itse haaveilu on kivointa :)

      Poista
  2. Haaveilu on niin ihanaa.. harrastan sitä (kai) itse liiaksi, koska veikkaan että johtuisiko osa minun pettymyksistäni sitten siitä että alan elää joskus niissä haaveissani xD

    Saatte tehdä aivan sellaisen talon itse kuin tahdotte tai sitten vaihtoehtoisesti ostaa sellaisen joka teitä eniten miellyttää ja vastaa juuri teidän tarpeitanne, mutta eärän asian tahdon sanoa. Voi olla että olette sen itsekin keksineet jo ja ajatelleet asian samoin, mutta jossain määrin en ymmärrä vuokratontille rakentamista. Jotenkin se on itselleni "vieras" käsitteenäkin ja se vähän mitä siitä tiedän, niin en suosittelisi. Eikös se olisi kiva että sitten-joskus- jolloinkin kun se talo on maksettu niin ei enää tarvitsisi maksaa sitten säännöllisesti tontista enää maksella vuokraa.

    + jos ostatte valmiin talon teettäkää KUNTOKARTOITUS. Siitä ilosta maksaa kyllä kun saa useamman vuoden ajaksi turvaa mahdollisille "löydöille" ja sillä kartoituksella saa myyjänkin vastuuseen. Ei ihan omana kipeänä tartte pitää/kustantaa vikaa tai sellaisen korjaamista.

    Sopottelenkohan ihan outoja...puhun vain näin 2 kertaa omakotitalon ostaneen näkemistä jutuista. Pienestä kokemuksesta voitaneen puhua asiaa kohtaan. ;)

    Aurinkoista viikkoa sinulle ja zemppiä pohdinta osan kirjailemiseen oppariin! - Hyvin se(-kin) menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vuokratontti on täysin poissuljettu vaihtoehto. Ja oikein hyviä juttuja sanot, huomattiin kyllä tätä nykyistäkin neljä vuotta sitten ostaessa että tarkkana saa olla. Eihän sitä valmiissa talossa näe pintojen alle, se vain on fakta. Mutta en silti sano että vanha olis huono, ja ihan yhtä hyvänä vaihtoehtona se on kokoajan meidän mietinnöissä. Tässä vain tuli "shokki" kun tajuttiin se, että uuden vois todellaki saada ikivanhan hinnalla! Se on aika hassua, varsinkin täälä käpykyläsä misä me asutaan :DD

      Ja oikein suuri ja lämmin kiitos kaikista tsempeistä, imen ne itseeni kuin sieni! :)

      Poista
  3. Haaveilu on ihanaa!! <3 Mutta niin samaa mieltä tuosta, että lähes samoissa hinnoissa on jos ottaa avaimet käteen paketin tai ostaa vanhan talon. Itse en enään uskalla ostaa vanhaa taloa, kun vanhat materiaalit olivat sellaisia, mille meillä lapset reagoivat... Toki meillä pohjalla noita allergioita, että kai sekin vielä herkisti. Mutta muovimaton alla oli kokolattiamatto, jossa juuttipohja. Nuorimmainen reagoi sille ainakin tosi hurjasti... Että kaikenlaisia virityksiä sitä voikin olla. ;)
    Tsempit sulle loppurutistukseen!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuohan on kyllä myös yksi asia mitä olemme miettineet. Olen itse asunut vesivahinkotalossa ja myös hometalossa, äitini sai astman hometalon vuoksi ja minäkin sairastelen sellaisessa talossa koko ajan. Olis ihan kauheeta kun ostais talon ja se paljastuiski sellaseks missä joku perheenjäsen tai vaikka kaikki ei pystyiskään asua :( siksiki olis "varmempaa" rakentaa. Mutta...se raha.. :D No, asiat järjestyy niinkuin on tarkotettu! :)

      Poista
  4. Hei Ruska!
    Laitatko minulle oman @postiosoitteesi. Olisi pieni muotoinen yllätys laittaa sinulle.
    (On varmaan joskus jolloinkin saatanut se minulla ollakin, mutta tarvitsisin sen jotta voisin laittaa sinulle postitse erään TOIVOAKSENI sinulle mieluisan yllärin tässä jonkun ajan kuluttua)
    Minun osoitteeni, minne voisit toimitella sen oman @osoitteesi on se perinteinen:
    kataris10@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osoite laitettu! :) Jännittävää :D

      Poista
    2. ;) Minua se kuule jäsnkättäisi jo mnyös.
      - Ei siis se, mitä olet mahdollisestikin saamassa, vaan tuo odottajan tilassa oleminen yleensä. Se on jo itsessään niin jännää. Ainakin nyt näin jälkikäteen ajatellen harmittaa niin vietävästi kun EN nauttinut niistä silloin ikävistä yöllisistä suonenvedoistakaan tarpeeksi, vaan tuli pompittua heti pystyyn että sai poljettua jalkansa oitis maahan ja loppumaan sen ikävän tunteen.
      Tai sen kun iltaisin ei tunnu oikeaa asentoa löytyvän käydessäsi nukkumaan isoine vatsoinesi (loppuraskaudessa). jne jne.
      Oih, miten olenkaan kateellinen kaikille "pallomasuille". :)

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)