Heti alkuun on todettava etten olisi uskonut, miten "helposti" synnytys voi mennä kun kaikki menee kohdalleen. Sain aivan toisenlaisen synnytyskokemuksen ensimmäiseen verrattuna, ja tästä olen enemmän kuin kiitollinen! Mutta nyt siihen kertomukseen.
Laskettu aika oli siis ke 3.7.2013, mutta vasta ke 10.7.13, rv 41+0 alkoi tapahtua. Heräsin yöllä klo 3 enkä heti tajunnut, miksi heräsin. Mahassa tuntui oudolta, ja kohta tulikin supistus. Supistus ei ollut varsinaisesti vielä kipeä, mutta siihen olin siis herännyt aiemmin. Koska nämä olivat koko raskauden ensimmäiset erilaiset supistukset, seurasin jännityksellä tuleeko niitä lisää. Niitä tuli n. klo 5.30 saakka, jolloin olin nukahtanut. Supistukset tulivat alle 10 min. välein ja ennen loppumista väli piteni. Seuraavan kerran supisteli pari kertaa klo 7 maissa, sitten tuli taas tauko.
Klo 11 supistukset alkoivat jälleen, ja nyt ne alkoivat muuttua kivuliaammiksi. En edelleenkään ollut kovin kipeä, mutta huomasin joutuvani hengittelemään supistusten aikaan. Minulla oli neuvola-aika varattuna klo 12.30 ja sanoin miehelle, että menen sinne ja kysyn, mitä nämä supistukset ovat (en tässä vaiheessa uskonut niiden olevan muuta kuin harjoitussupistuksia). Klo 12 totesin, etten uskalla ajaa autolla kun supistukset olivat sen verran tujuja. Keinuin jumppapallon päällä ja kirjasin supistuksia ylös. Soitin neuvolaan ja sieltä sanottiin, että kannattaisi soittaa synnärille. Soitin, ja sieltä sanottiin että synnytys saattaa hyvinkin olla käynnistynyt (minä naureskelin että joo, niin varmaan, ei tämä itsestään käynnisty..) ja kehottivat tulemaan näytille heti kun siltä tuntuu, koska olin uudelleensynnyttäjä ja supistusten väli oli n. 7 minuuttia.
Soitin isälleni, että olisiko hän valmiustilassa tulemaan meille E:n vahdiksi, jos lähtisimme käymään synnärillä. Sanoin ettei tässä välttämättä mihinkään lähdetä, mutta toivoin hänen pitävän puhelimen lähettyvillä jos nyt sattuisi että jotain tapahtuisikin. Puolen tunnin päästä soitin että lähteä tulemaan, tuli sellainen olo että kannattaisi ehkä sittenkin käydä näytillä. Mies kävi tällä välin kaupassa ja kun isäni tuli, lähdimme saman tien synnärille. Sanoin, että tulemme vielä varmasti takaisin, mutta isä huusi silti peräämme että "tsemppiä" :D
Klo 13.30 istuin tarkkailuhuoneessa kiikkustuolissa käyrillä. Klo 14 saakka käyrää otettiin, supistuksia tuli jo aika kipeästi, mutta supistuksia mittaava kone näytti tosi alhaisia lukuja. Sanoin miehelle että just, ei nää kivut oo vielä mitään, tässä mitään synnytetä.. vaikka supistukset kieltämättä vaativat täyden huomioni ja hengittämisen. Kätilö tuli takaisin ja sanoi, että supistusanturi oli päin honkia. Kehotti käymään vessassa ja sitten oli ensimmäisen sisätutkimuksen vuoro. Hämmästystäni en osaa sanoin kuvailla kun kätilö sanoi tutkittuaan: "Et sinä turhaan oo ollu kipiä, olet 6-7cm auki!". Olin ihan että mitä ihmettä, mitä IHMETTÄ??! Kätilö lähti heti varaamaan salia (olivat kaikki käytössä) ja minä aloin pukea hämmentyneenä sairaalavaatteita päälle. Viestiä isälle, että jäädäänkin tänne..
Salit olivat tosiaan varattuja, joten siirryimme odottamaan synnärin aulaan salin vapautumista. Täytimme samalla anestesiakaavakkeet, sillä olin toivonut selkäydinpuudutusta. Kätilö totesi, että spinaalin ehdin saada. Kävimme samalla edellisen synnytyksen komplikaatiot läpi, jotta kätilö osaa varautua oikein. Pääsimme jonkin ajan kuluttua saliin, ja kätilö laittoi heti kanyylin käteeni. Klo oli silloin n. 15 ja tehtiin toinen sisätutkimus. Olin 8-9 cm auki, eli spinaalihaaveet unohdettiin. Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot, laittamaan pinnin vauvan päähän ja laittamaan PCB-puudutuksen eli kohdunkaulanpuudutteen, mutta se ei ehtinyt auttaa koska reunoja ei ollut juurikaan enää jäljellä. Hengitin ilokaasua supistusten tullessa, ja se olikin sitten ainut kivunlievitykseni synnytyksessä. Tällä kertaa ilokaasu kuitenkin jopa tuntui, koska supistukset olivat aivan erilaisia kuin käynnistetyssä synnytyksessä. Nyt ne alkoivat pikkuhiljaa, joten ehdin hengittää kaasua tarpeeksi ennen pahinta supistushuippua. Hengittäminen syvään ja rennosti oli muutenkin avainasemassa synnytyskivun kestämisessä.
Minua alkoi ponnistuttaa joskus 15.30 jälkeen, mutta kohdunsuulla oli pikkuinen "lipare" reunaa yhdessä kohtaa jäljellä. Loppujen lopuksi tuo "lipare" viivästytti vauvan syntymää, sillä se ei lähtenyt kokonaan pois koko ponnistusvaiheen aikana. Kätilö yritti hieroa sitä, mutta lopulta hän piti sitä sormilla paikallaan kun minä työnsin vauvan päätä yrittäen saada sen ohittamaan lipareen, ettei se enää tulisi pään eteen esteeksi. Tämä oli haastavaa, mutta onnistui lopulta. Sen jälkeen vauva lähti tulemaan ulos, ponnistin puoli-istuvassa asennossa. Koska lipare aiheutti viivästystä, supistukseni alkoivat vähän heiketä ja lyhentyä. Sain nenäsuihkeena supistuksia kiihdyttävää lääkettä, mikä toimi hyvin. Kaksi kätilöä tsemppasivat ja ohjasivat aivan loistavasti, varsinkin ennen pään syntymistä, kun pelkäsin venymiskipua. Kätilöni osasi kuitenkin todella hyvin jarruttaa minua että iho ehti venyä, ja tsemppasi kun piti uskaltaa ponnistaa pää ulos. Ilman mitään kivunlievitystä, tämä vaihe tuntui mielestäni ikävimmältä. Lopulta pää syntyi, ja klo 16.19 poika oli kokonaan ulkona :) Synnytys kesti kokonaisuudessaan vähän reilut 4 tuntia.
Kun poika oli syntynyt, kätilö nosti häntä että näimme sukupuolen. Poika oli todella sininen, ja kätilö kertoi napanuoran olleen kaulan ympärillä. Napanuorassa oli myös umpisolmu. Kumpikaan näistä seikoista ei kuitenkaan ollut aiheuttanut vauvalle mitään haittaa, sillä napanuoran virtaukset olivat olleet kunnossa ja nuora oli ollut niin pitkä että kätilö sai sen heti vedettyä vauvan pään yli kun pää syntyi. Pian vauva alkoikin itkeä, ja isä pääsi leikkaamaan napanuoran :) Vauva nostettiin paitani alle ja me vain totesimme liikuttuneina saaneemme pojan! <3 :)
Tässä vaiheessa kätilö teki edellisen synnytykseni huomioiden muutaman istukan syntymistä helpottavan asian. Sain moninkertaisen annoksen kohdun supistumista aiheuttavaa lääkettä kahdessa muodossa. Istukka syntyikin 16 minuutissa ja kätilö pystyi varmasti todeta sen olevan kokonainen. Sain pari nirhaumaa, mutta yhtään tikkiä ei tarvittu. Synttärikahvit join istualtaan, ja kävelin itse vessaan pikkupesuille sen jälkeen. Se tunne oli mahtava.. pystyin myös kävellä osastolle!
Olen todella, todella iloinen ja kiitollinen tästä mahtavasta synnytyskokemuksesta. Nyt vasta ymmärrän, miten paljon ensimmäinen synnytys komplikaatioineen aiheuttikaan minulle traumoja. Nyt minulla on hyvä muisto tästä synnytyksestä, ja mikäli joskus saamme vielä lisää lapsia, uskallan siihen ryhtyä ilman kovaa pelkoa.
