To 8.12.11 klo 8 saavuimme synnytysosastolle synnytyksen käynnistykseen. Jonkin aikaa saimme ootella että kätilö ja sairaanhoitajaopiskelija hakivat meidät sydän- ja supistuskäyrän ottamiseen. Siinä sitten n. 20min otettiin käyrää, sen jälkeen lääkäri otti meidät vastaan. Ultrattiin ja tutkittiin vauvan sydämessä viikkoa aiemmin huomattu lisälyönti. Sitten lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa todettiin että olin n. 2-3cm auki.
Käynnistystavaksi valittiin Cytotec-tabletit, vaikka lääkäri pohti hetken myös ballonkia. Ekan tabun sain aamupäivällä, ja lähdimme kotiin käymään. Toisen tabun sain 4:n tunnin päästä. Se alkoikin sitten parin tunnin kuluessa vaikuttaa, ja kotona ottaessamme päivätorkut heräsin jokaiseen supistukseen. Kipua ei juurikaan vielä tuossa vaiheessa ollut, lähinnä ihmettelin että voiko nämä olla supistuksia kun niitä tuli jo alle 10min välein. Kotona vessassa käydessä irtosi ilmeisesti myös limatulppa, ainakin se siltä paperissa näytti. Sairaalaan piti mennä kolmatta tablettia varten klo 17 jälkeen, ja taas otettiin käyrää n. 20min niinkuin joka kerta kun tulimme takaisin sairaalaan. Sanoin hoitajalle, että nyt alkaa jo tuntua supistukset. Hoitaja sanoi käyrää tutkittuaan että ei oteta kolmatta tablettia, vaan seurataan tilannetta kun supistuksia piirtyi alle 10 min välein muutaman kerran paperille (vaikka anturi oli ihan päin mäntyä, se ei edes ottanut kunnolla kaikkia :/ ). Hoitaja vielä siinä vaiheessa sanoi että tässä voi silti mennä vielä pari päivää ennenkuin käynnistyy, että yötä kohden voi hiipua supistukset. Ajattelin siinä vaiheessa jo, että jos pari vuorokautta pitää tällaisiakin kipuja kestää niin ei hyvää päivää...
Lähdettiin miehen kanssa sitten kävelemään sairaalaan, käytiin pohjakerroksessa ja vaikka missä ja rupesi olemaan supistuksissa sen verran potkua että joudun pysähtyä ja heijailla itseä aina kun se tuli. Ihmettelin että voiko niitä tosiaan tulla näin usein, kun tuntui että niitä tuli parin minuutin välein. Pian tuntui että on parempi palata takaisin osastolle. Menin kiikkutuoliin istumaan ja istuinkin siinä varmaan puolisen tuntia. Sitten sanoin miehelle että käy hakemassa hoitajan, en pystynyt olla kovin hyvin enää. Hoitaja tuli ja toi lämpimän geelipussin jonka laitoin alavatsalle. Istuskelin taas jonkin aikaa, mutta pian siitäkin tuntui menevän teho. Tässä vaiheessa taidettiin taas ottaa käyrää ja makuulla oleminen alkoi olla jo tosi inhottavaa. Käyrän oton jälkeen halusin taas jotain vahvempaa, ja hoitaja laittoi minut suihkuun. Suihkussa olin vartin kun tuntui että nyt ei oikeasti pysty olla enää, poltteleva kipu alavatsalla oli siirtynyt selkäänkin ja kuuma vesi ei auttanut vaikka suihkutin niin kuumaa kuin pystyin sekä selkään että mahaan.
Kun tulin suihkusta, huikkasin hoitajalle että nyt pitäs saada jotain IHAN OIKEAA kipulääkettä. Hän kysyi, saako minua pistää, jos laitettaisiin jokin sellainen kipupiikki, ja annoinkin luvan, mutta hoitaja halusi sitä ennen sittenkin tutkia vielä minut. Sisätutkimuksessa huomattiin että olin reilu 4cm auki, ja pääsimmekin lähtemään saliin! Olin aivan että mitä, nytkö jo :D Matka saliin olikin mielenkiintoinen, sillä supistuksia tuli tosi tiheään. Minun supistukseni olivat vielä sellaisia, että yhden ison supparin jälkeen tuli heti perään pienempi, ilman taukoa. Kiva.. :D Kävelimme niin nopeasti kuin pystyttiin, ja aina supparin tullessa pysähdyin tukemaan joko hoitajaan tai mieheeni :) portaat suorastaan juostiin ylös että ehdittiin ennen supparia. Kätilön kättelystä en juuri muista mitään kun supparin vallassa sekin tapahtui, voihkin vain että hei vaan :D
Salissa istuin ensin kiikkutuoliin ja pyysin kipulääkettä. Kätilö laittoi ilokaasun valmiiksi ja koitin hengitellä sitä. En vain osannut ennakoida tarpeeksi nopeasti, olis pitäny hengittää 2-3 kertaa ennen supparia jo, mutta kun suppari tuli niin nopeasti päälle että kun tajusin sen tulevan, ei ilokaasu enää auttanut. Hengittely kuitenkin auttoi keskittymään. Kätilö kysyi mitä puudutteita toivoin, ja nauroinkin että olen "kaikkimullehetitännenyt" -synnyttäjä, että kaikki vaan mitä irtoaa :D kätilö tilasikin sitten heti epiduraalin, ja yllättävän nopeasti sen sain <3 Epiduraali vei ihanasti kivut, mutta jätti onneksi tunnon jalkoihin että pystyin vielä käydä vessassa itse (pelkäsin katetrointia). Kätilö tutki minut heti epiduraalin laiton jälkeen, ja olinkin jo 8cm auki! Avautuminen oli ollut todella nopeaa, joten ei ihme että suppareita tosiaan tuli tiiviiseen tahtiin ja kipukin koveni äkkiä. Sisätutkimuksen yhteydessä kätilö puhkaisi kalvot ja asetti pinnin vauvan päähän.
1,5 tunnin lepäilyn jälkeen aloin taas tuntea supparit pikkuhiljaa, tällä kertaa enemmän takapuolessa paineen tunteena. Kätilö oli vaihtunut toiseen, ja mukana oli myös opiskelija. Mainitsin tästä suppareiden tuntemisesta, ja sisätutkimus osoitti minun olevan 9-10cm auki ja reunaa vielä jäljellä. Jäimme siis odottelemaan, samalla kipu jo koveni taas. Olin jo huolissani että miten kovaksi kipu ehtii kasvaa ennenkuin olen täysin auki, mutta sitten alkoikin tuntua ponnistamisen tarvetta. Kello oli tuolloin n. 23.10. Kätilöopiskelijan kanssa mietittiin mikä asento olisi paras ponnistaa, ja jotenkin heti tiesin että kyljellään haluan yrittää. Siinä asennossa paineen tunne tuntui siedettävältä mutta selkeältä. Sain alkaa "harjoitusponnistaa" löytääkseni oikean suunnan ponnistukselle. Kylkiasento oli tässä ihan paras!
Aktiivinen ponnistusvaihe alkoi klo. 23.30 tienoilla. En huutanut tai kironnut, oli helpompaa olla hiljaa, kuunnella ohjeita ja keskittyä ponnistamaan oikein. Ponnistaminen vei kivun tunnetta pois suppareista, se oli helpottavaa. Kätilöt myös ohjasivat hienosti koko ajan ja tuntui että teimme yhteistyötä hyvin. Vauva jaksoi hienosti koko ponnistusvaiheen. Jännin ja pelottavin vaihe oli kun pää oli jo näkyvissä ja piti uskaltaa ponnistaa se vielä ulos. Kiristys välilihassa ja koko alapäässä oli tosi kovaa, vaikka kätilö hautoi kuumalla pyyhkeellä välilihaa repeämien ehkäisemiseksi. Lopulta se suuri hetki kuitenkin koitti ja vauvan pää plopsahti ulos! Tunne oli uskomaton! Vauva alkoi heti itkeä, vaikka loppuosa kropasta oli vielä sisälläni :D Loppuviimein koko vauva oli ulkona klo 00.07, joten n. 40min ponnisteltiin.
Isä pääsi leikkaamaan napanuoran, ja vauva nostettiin paitani alle rinnalle. Katsoimme mieheni kanssa toisiamme ja olimme ihan ällikällä lyötyjä; sieltä tuli ihan ihmisen näköinen pieni vauva, meidän oma vauva! Liikuttava hetki, jonka muistaa varmasti ikuisesti <3. Kun vauva oli ollut rinnallani jonkin aikaa, pääsi isä kylvettämään hänet ja pukemaan & kapaloimaan. Minun osaltani synnytys meni hienosti, olen onnellinen että se tapahtui noin nopeasti ja että selvisimme siitä hyvin. Kokonaisuudessaan synnytys kesti n.8 tuntia.
Synnytyksen jälkeen asiat eivät sitten menneet kohdallani ihan putkeen, ensinnäkään istukka ei meinannut irrota ennenkuin parin tunnin irroittelun jälkeen, ja sittenkään kaikki ei tullut ulos (tosin sitä ei tiedetty vielä silloin). Tikkejä laitettiin ainakin toistakymmentä, ja niidenkin laittamisessa kului aikaa. Osastolle pääsimme kaffittelujen jälkeen lopulta klo 5 aikaan aamulla, ja tuore isä lähtikin heti kotiin nukkumaan sen minkä täpinöiltään pystyi :)
En jaksa nyt kirjoittaa tarinaa synnytyksen jälkeisisitä komplikaatioista, mutta rankkaa on ollut. Kaksi kaavintaa, sairaalassaoloa, verensiirtoja ja hyytymiä jälkivuodossa ovat saaneet mielen aika matalaksi, vaikka muuten onkin ollut ihanaa aikaa vauvan myötä. Toivotaan. että vastoinkäymiset ovat vuoden vaihtumisen myötä takanapäin ja voimme keskittyä ihanaan vauveliin tulevana vuonna täysillä :) <3
