torstai 15. toukokuuta 2014

Toukokuu ja operaatioita!

Voi miten kylmä toukokuu on ollut! Siitä on kuitenkin otettu kaikki irti siinä määrin mitä voi; on käyty rankametsässä tekemässä ja hakemassa lämmityspuuta, perkattu pihaa ja toimitettu muitakin sellaisia asioita, jotka kuumalla kelillä olisi tympeitä.





Pihalla alkaa olla ihan oma elämänsä, kun kasvit alkavat herätä eloon. Pitäisi ottaa kuvia jotta voisi laittaa tännekin esille, mitä kaikkea pihalta jo löytyy :)

Edellinen asukas oli vanhempi ihminen, eikä ollut jaksanut enää oikein hoitaa pihaa. Niinpä alapuolella kuvassa esiintyvät puskat olivat päässeet pahasti villiintymään.



Katsottiin ystävän kanssa tarkemmin puskaa ja huomattiin, että siinähän on alunperin ollut kolme erillistä pensasta. Niinpä otin Fiskarsit esiin ja aloin raivata pensaita esiin.

Tässä sitten urakan puoliväli, kun olin saanut pensaat eroteltua ja yhden leikoin jo matalaksi. Pensaat olivat päässeet "puutumaan", siis oksat olivat kasvaneet aivan puumaisiksi koska pensasta ei oltu leikattu alas pitkiin aikoihin. Leikkasin kaikki matalaksi, saavat kasvaa sitten yhtäaikaisesti.




Tekisi mieli leikkoa mustaviinimarjapensaitakin vähän, nekin ovat päässeet huonoon kuntoon. Tekisi mieli myös perkata pihan perällä oleva "kasvimaa", sinne voisi istuttaakin jotakin ja kukkapenkki pitäisi siistiä jotta uudet kukat pääsevät kasvamaan. Edellinen emäntä on istuttanut paljon monivuotisia kukkia, siitä olen iloinen! Joka kesä tykkään ostaa kyllä myös yksivuotisia kukkia, mutta juuri pihalla kasvavat kukat saavat mielellään olla monivuotisia. Aika on vain ollut iltoisin niin kortilla, kun olen tehnyt viimeviikot ja teen tämän ja ensiviikon joka ilta töitä. Kokeet ovat pahimmoillaan päällä ja konsertteja pukkaa - mutta mahtavaa että on töitä :) juuri tällä hetkellä se tuntuu oikein hyvältä. Ensiviikon jälkeen alkaa loma, joten sitten on aikaa tonkia pihaa mielin määrin.

Nyt jännitämme, mikä ruusupenkin seassa kasvava erittäin runsas, vehreä kasvi on. Ehkä joku lilja, lehdet ovat siis kasvaneet erittäin rehevästi ja nyt on ilmestynyt nuppuja sinne tänne. Yksikään ei ole vielä auennut, joten jännitystä jatkuu vielä muutaman päivän :) Pitäisi ottaa siitäkin kuva tänne..




Olen leiponut viime aikoina vähän. Nyt tuli leivottua ihan itselle pitkästä aikaa, ja kokeilin sitten vähän terveellisempää versiota mustikkapiirakasta. Tai no, tämä on vähän sellainen "köyhän miehen kevennetty versio", koska meillä ei ollut oikein mitään tarvikkeita kaapissa. Pohjaan olisi tarvittu kananmuna -> korvasin puolikkaalla banaanilla. Ei ehkä ollut paras veto, banaani maistui aika voimakkaasti läpi. Ei pahalta, mutta ei se oikein mustikan kaveri ole.. Jauhot korvasin kokonaan grahamjauhoilla, ja täytyypä sanoa että mustikkapiirakkaan sopii hyvin tummat jauhot! Samoin kuin puolukkapiirakkaan. Sokerina käytin fariinisokeria, kun perussokeri oli loppu :D fariinisokeri ei nyt mikään terveystuote ole, mutta on se parempi vaihtoehto kuin valkoinen sokeri, jos nyt näitä aattelee. Siitä saa myös kivaa kinuskimaista lisäaromia.

Oi että odotan kesää, se on ihan JUST täällä!! :)

4 kommenttia:

  1. Joko oot hurahtanut puutarhointiin ;D Mulle tapahtui just se kun ensimmäisenä keväänä pihasta alkoi puskea ties mitä ja sitten piti yrittää ottaa selvää, että mitä mikäkin on. Tänään meidän pihassa oli ensimmäinen pääskynen eli se on kesä nyt! Ihastuttavaa uuteen pihaan tutustumista -Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä oon hurahtanu, nytkin tulin just pihalta leikkomasta viinimarjapuskia, ja kello on noin 23 luokkaa :D mutta päivällä ei tahdo lasten kans onnistua pitkäjänteinen työ, niin illalla on ihana tuuskata rauhasa :D oon ihan täpinöissä kun ihan just aukiaa kukkuen nuppuja ja selviää osa pihan yllätyskukista :) täytyy sopia reffit, jos tulisitte meille niin voit antaa tunnistusapua! :) ensviikko vielä hulinaa kun päättökokeet, mutta sitte alkaa loma!

      Poista
    2. Oi Tullaan mieluusti! Mullekin tuli sijaisuus tähän loppuvuoteen, että mäkin oon vähän töissä hypännyt ja voi armias, kun kotona sitten on väsyttänyt! Sovitaanpa että tullaan käymään, kunhan elämä vähän laantuu :D

      Poista
    3. Onpa kiva kun oot päässy tekeen töitä! :) totta kyllä tuo, kotona on ihan kaikkensa antanu olo! No, täytyy ottaa vaihtelun kannalta. Mutta ollaanpa yhteydessä! :)

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)