maanantai 3. joulukuuta 2012

Salaisen jouluystävän 3. paketti

Salaisen jouluystävän 3. ja näin ollen viimeinen paketti
saapui viime viikolla!

Paketista paljastui "Saavutusten seikkailu" -niminen cd.
Levyllä "positiivisuuden sanansaattaja" Juhani Töytäri
kertoo tiivistetysti tästä aiheesta:

"Kolmisenkymmentä vuotta sitten Juhani Töytäri havahtui siihen tosiasiaan,
että elämässä onnistuminen ja onnellisuus eivät ole kenestäkään muusta kuin itsestä kiinni. 
Siitä lähtien hän on levittänyt sanaa niille, jotka eivät asiaa ole vielä sisäistäneet."
(Teksti lainattu täältä)
(Ne joille Positiivarit.fi on tuttu, Juhani Töytäri on perustanut ko. firman!)

Erittäin, erittäin tärkeä aihe!
Pari vuotta sitten tein oikein ajatuksella sisäistä tutkimusmatkaa
itseeni, sillä olin voinut henkisesti huonosti.
Tajusin silloin, että ajattelen asioista negatiivisesti
ja mottoni oli "pessimisti ei pety".
Tähän pisteeseen joutuminen johtui useista 
suurista menetyksistä, joita lapsuudessa ja nuoruudessani jouduin kokea.

Kun sitten huomasin tämän, aloin aktiivisesti ajatella toisin.
Etsiä elämästäni hyviä puolia, sillä niitä usein on enemmän kuin huomaammekaan.
Huomasin myös, että sanonta "seura tekee kaltaisekseen" pitää todellakin paikkansa;
muutuin ajatuksiltani negatiiviseksi ja ahdistuneeksi aina tiettyjen,
samanhenkisten ihmisten seurassa.

Välillä kun on stressiä ja väsymystä, meinaan palata huomaamattani
takaisin negatiiviseen ajattelutyyliin.
Yritän kuitenkin välttää sitä, sillä kokemukseni mukaan se sairastuttaa ihmisen.
Ihan samalla tavalla kuin katkeruus myrkyttää sisimmän.

Tämä ei ole millään tavalla hengellistä,
mutta erittäin henkistä. 
Monella ei ole aikaa tutkailla itseään,
mutta suosittelen sitä lämpimästi erityisesti silloin kun elämä tuntuu vaikealta.



Pakettiin palatakseni, siinä oli mukana myös
pikkuinen enkeli (pääsi jo kynttelikön vartijaksi ;D)
ja kortti jossa sjy:ni kertoi ajatuksiaan levystä.

KIITOS SALAISELLE JOULUYSTÄVÄLLE! 
Koen, että tällä oli tarkoitus että lähetit minulle juuri tämän levyn!

Hyvää joulunodotusta sinulle, kuin myös muille lukijoille :)



2 kommenttia:

  1. tämän SJY-pakettivaihdon aikana on kyllä ollut ihana seurata miten erilaisia lahjoja ihmiset on lähetelleet ja monesti tosi hyvin osunut saajalleen mieluisia asioita pakettiin. niinkuin sinäkin koet että oli tarkoitus saada juuri tuo levy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Anne! Tämä on kyllä ollut erittäin ihana kokemus, uskon että moni muukin ajattelee näin :) Mahtava keksintö kerrassaan. Joulumieltä on nykypäivän työ- ja koulustressin alla vaikeampi tavoittaa, joten tällaiset päivien pikku piristykset ovat enemmän kuin mahtavia!

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)