sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Levollinen sunnuntai

Tänään sain nukkua 11 saakka! Vau, mitä luksusta. Ja ehkä viimeinen kerta piiiitkään aikaan, kun saan nukkua noin pitkään. Jännitys on melkoinen, milloin se pikkuinen sieltä mahasta tulee ulos? Eilen alavatsaa jomotti aika kovasti, kun heräsin, sellaista kuukautiskipumaista kipua. Ei tullut supistusmaisesti, vaan ihan jatkuvaa jomotusta. Välillä se lakkasi, päivän mittaan jomotteli muutamaan otteeseen. En tiedä, onko se merkki mistään, mutta tällaisia kipuja en E:n raskausaikana tuntenut. Häneltä en tuntenut yhtään supistustakaan ennen käynnistystä, joten nyt on sinänsä toiveikkaampi olo että käynnistyisi itsestään kun jotain erilaisia tuntemuksia on sentään ollut.




Tuo laulava ja tanssiva koira on E:n suosikkilelu. Siitä oli pitkään patterit pois, ja pari päivää sitten hain siihen vihdoin uudet patterit. Näette kuvasta, että ikävä oli ollut kova :) <3 Ajattelin, että tuo koira on yksi pelastuksista varmasti sitten, kun imetän vauvaa. Toinen on Fröbelin Palikoiden dvd, jota E katsoo mielellään. Pitää kyllä hankkia lisää muitakin parivuotiaalle sopivia lastenelokuvia. Olisiko jollakin antaa hyväksi havaittuja vinkkejä? :)




Jasmike on täydessä kukassa etupihallamme. Ai että se on kaunis, ja mikä tuoksu! Sen kun saisi tänne blogiin :) Meidän pitäisi ostaa toiselle puolellekin pihaa (kulkuväylä keskellä pihaa) samanlainen pensas, kun maassa on valmiiksi kolo samalla kohtaa suurinpiirtein (siitä on aikoinaan otettu joku pensas pois).

Mies on iloinen; hän löysi juuri kaasupullon edullisesti :D saimme viime kesänä käytetyn kaasugrillin, mutta nyt vasta saimme laitettua sen grillauskuntoon ja pullo puuttui vielä. Nyt on sekin, joten huomenna täytyy testata grilliä. Olemme olleet vannoutuneita hiiligrillin käyttäjiä (se maku.. nam!) mutta kokeiltava on tätäkin, tiedä vaikka pääsisi suosikiksi ;)

4 kommenttia:

  1. Tänään pitäis tapahtua, että selviän veikkausvoittajaksi!! Heitin muuten sulle haasteen tuolla blogissa :D
    Ensimmäiset koukuttavat ohjelmat oli meillä Ruohonjuuri (siis ne lyhytanimaatiot, jossa ötökät pörräili sinne ja tänne) ja teletapit, jos niitä jostain löydät ja omat hermot sen kestää :D Tsemppiä ja hyviä vointeja loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!! Voit uskoa että olen hartaasti toivonut että tänään tapahtuisi jotain, mutta ei vielä.. mää en kyllä kestä jos kaks viikkoa vielä pitää oottaa! :D

      Kiitos haasteesta, minäpäs nappaan sen sieltä!

      Teletappeja en muistanukkaan, ja tuo Ruohonjuuri on hyvä idea myös! Kiitos vinkeistä, alan bongaileen niitä kaupoista ja kirppareilta :)

      Poista
  2. Nyt on sanottava että se runosielu antaa odottaa itseään vielä( vauva nimittäin) - jotta MINÄ olen voittaja arvauskisassa. :)
    Vielä/ENÄÄ 4päivää niin hän on valmis saapumaan keksuuteemme. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armi sinun tilanteesi alkaa näyttää aika vahvalta kisan suhteen ;D jännäksi menee! :D

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)