maanantai 17. kesäkuuta 2013

Juhannusviikko aluillaan

Eilen juhlittiin vielä valmistumistani miehen perheen kanssa, nyt on sitten tähän liittyvät juhlat pidetty. Tai huomennahan on sitten se virallinen valmistujaisjuhla koulussa, eli siellä vielä juhlitaan, mutta meillä kotona on nyt juhlat pidetty. Vielä tämän päivän olen opiskelija, sitten päättyy yksi pitkä ajanjakso elämästäni. Uudet haasteet odottaa, mutta ensin olen äitiyslomalla rauhassa tulevan pikkuisen kanssa :)

Illalla tuli yhtäkkiä mieleen kutsua yksi vanha ystäväni täksi aamuksi kaffille poikansa kanssa, ja he onneksi pääsivät :) Ystäväni poika on kuukauden nuorempi kuin E, joten samanikäistä seuraa oli sitten tytölle tarjolla. Vähän niinkuin rääppiäismeiningillä laitoin kaffitarjoilut pystyyn, oli juuri sopivasti näin pienelle kahden hengen porukalle syötävää. Tuntui kuin vieraat olis tuonu auringon mukana, aamu oli niin sateinen ja harmaa, mutta yhtäkkiä alkoi aurinko paistaa. Ihanaa!

Nyt E on päiväunilla ja muakin väsyttäis, mutten taidan viitsiä mennä maate nyt kun tyttö on nukkunut jo pitkään. Tälle päivälle meillä ei ole muita suunnitelmia, täytyy vain katsoa huomiset juhlavaatteet minulle ja tytölle valmiiksi. Silitystä siis ainakin luvassa.. Mies ei valitettavasti pääse juhlaan, mutta isä ja sisko tulevat.

Tällä viikolla on juhannus! Tuntuu että kesä on ollut jo nyt pidempi kuin ennen, johtuen noista toukokuun mahtavista helteistä. Ihanaa, tällaista sen pitäisikin mielestäni olla :) tulisi sitä lämpöä vain vielä, nyt on ollut pitkä jakso sateista ja koleaa. Kun mittari näyttää vain vähän päälle +10, ei ole oikein kesävaatekeli :( Juhannuksemme kuluu täällä kotiseudulla, aaton vietämme isäni luona kuten viime vuonnakin. Juhannuspäivän suunnitelmia ei vielä ole, ehkäpä juhannusajelua on tiedossa :) Minulla olisi kova hinku päästä mökillemme, mutta tässä vaiheessa raskautta ei enää voi lähteä niin kauas kun ei yhtään tiedä milloin alkaa tapahtua. Hurjaa, tällä viikolla vauva on virallisesti täysiaikainen!

Nyt taidan jatkaa vielä netissä surffailua, kivaa viikon alkua! :)

3 kommenttia:

  1. Oi miten huisia, vauva on miltei kanssasi yhtäaikaa "valmis" ;)
    Sepä tuo olisikin jos vauveli olis /päättäisi alkaa syntymään ollessasi viimeistä päivää koulussa (koululla vielä!). Sieltä joutuisit lähteä juhlatamineissa laitokselle.
    Silloin olisi vauveli ottanut asian kenties turhankin kirjaimellisesti.

    Kivaa että ystäväsi on päässyt luoksesi tuoden vielä aurinkoakin tullessaan. Mikään ei voita sitä fiilistä kun ensin on pilvistä ja sitten jostakin *naps vain* -aurinko hyppää säteineen pilvien takaa esiin. <3
    Täälläkin on varsin epävakaista, sataa-paistaa HETKEN AIKAA-pilvistyy-tummaakin tummempia pilviä taivaanrannassa-> ei uskalla l'hteä lasten kanssa minnekään etäksi vaikka emme sokerista olekaan,mutta kurjaa se on kastua.
    (Tällä hetkellä paistaa, mutta ne mustat pilvet väijyy ihan puiden takana...:/ )

    Nautitaan näistä pienistäkin säteistä joita saamme vaikka murusina pilvien takaa.

    Kivat on teidän juhannus suunnitelmat. Meillä ne on aivan auki -kaikki ovet on auki ja kaikki tiet voi viedä vaikka Roomaan ...vaikkakaan emme kai luullakseni olisikaan Roomaan sakka menossa. :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jo yöllä ajattelin että nytkö tässä alkaa jotain tapahtua, kun heräsin kolmen jälkeen mahakipuun :/ siis ei supistuksiin, vaan maha oli kipeä muuten. Nousin ylös ja sitten sai käydä pari kertaa vessassa, mutta sen jälkeen kipu helpotti ja menin takasin nukkumaan. "Sanoin" vauvalle tänään valmistumisjuhlan jälkeen että "nyt saat tulla", kun ei ole enää mitään minne minun pitäisi mennä :D

      Toivotaan että juhannuksena säät olisivat suotuisat, edes niin ettei sataisi koko ajan! :)

      Poista
    2. :)
      Kunpa toiveesi toteutuisi. Ja toteutuuhan se, sillä nyt olet valmistunut ja ei ole enää estettä etteikö vauva saisi syntyä.
      Säät näyttävät kyllä aikas hyville-mikäli ne pitää nyt ennusteet vain paikkaansa.
      Leppoisaa tuulta ja paistetta. Mikäs sen parempaa.
      Ajattelin ehdotella miehelle koko perheen voimin tehtäväksi sisävesiristeilyä ;) Mikäs senkään mukavampaa olisi jos kerran sää on hyvä (sateeton).

      Poista

Jätä terveisesi tänne! :)