tiistai 12. maaliskuuta 2013

Apaattista atopiaa

Ny olis varattu aika ihotautilekurille. Neidin iho on menny semmoseen kuntoon että ei tuota enää edes reseptirasvoilla saa pidettyä aisoissa. Tai itse asiassa saa, mutta tietyt kohdat "kukkivat" ihmeellisesti.

Neidillä on selässä yksi peukalonpään kokoinen punainen kuiva läntti, joka välillä märkii vähän ja kehittää rupea päälle. Siihen ei kortisonirasva ole auttanut. Nyt se on sitten ollut jo niin kauan (ja niitä kohtia näyttäis tulevan lisää) että on ruvettava ihan oikean, asiaan erikoistuneen lekurin kanssa selvittelemään, mikä läikät aiheuttaa.

Jännää tässä on se, että muuten iho on hyvän näköinen, kun sitä rasvaa Essexin atooppiselle iholle tarkoitetulla rasvalla. Mutta sitten on muutama läikkä noita kummallisia, märkiviä kohtia. Ja ne on olleet jo pari kuukautta ainakin.

Melko varmasti kyse on jostain allergiasta. Ensimmäisenä epäilyn kohteena on kananmuna, sillä sitä tyttö saa silloin tällöin jonkun ruuan seassa ja kun tuo ihottumakin pahenee aina silloin tällöin. En siis vielä ole seurannut tuleeko munasta välitön reaktio, mutta nyt alan seurata. Hedelmistä mikään ei ole aiheuttaja, ei myöskään tomaatti. Maitoallergiaa se ei myöskään ole. Käytämme MiniRisk- ja Lumme -hajusteettomia pesuaineita.

On kyllä mystinen ihottuma.. toivon vain että saadaan syy selville ja oikeat lääkkeet jotta neidin olo helpottuis, välillä kutisee aivan sietämättömästi, sen oikein näkee. Ja sitten hän raapii verille kaikki kutisevat paikat, vaikka vaatteilla yrittäisi suojata :(


*************************************************************

Apaattisuus liittyy tähän postaukseen oikeastaan vain yleisenä mielentilana tällä hetkellä. Olen aina potenut jossain vaiheessa kevättä uupumus- ja masennustilaa, jotenkin tuntuu ettei virta riitä pitkän talven jälkeen. Olotila helpottaa aina, mutta tämä vaihe tuntuu niin tuskaiselta kun lunta on vielä kamalasti, nyt on kovat pakkasetkin ja samaan aikaan pitäisi jaksaa tehdä kaikki normaaliaskareet koulun ohella.

No, päivä kerrallaan. Olis kyllä keksittävä jotain kivaa odotettavaa tähän lähitulevaisuuteen niin jaksais paremmin. Ihan pienetki jutut, niinkuin kyläreissu jollekin, saa aikaan kivaa odotuksentunnetta ja sitä jaksaa sitten taas arkipäivät kummasti hoitaa. Niin ja tällä viikollahan koulun työtaakka taas kevenee, kun yksi kurssi päättyy. Kuoronjohtoa ja tentti perjantaina, huh huh kun jännittää! Vaikka periaatteessa homma onkin hanskassa, on se silti aina täysin absurdi tilanne tuollainen tenttitilanne. Mutta kun sen on saanut tehtyä, lyhentyy kouluviikko kolmipäiväiseksi, jeeee!! :)

Aurinkoa viikkoon!

6 kommenttia:

  1. Täällä samanlainen apatia fiilis. Aurinko vähän auttaa, mutta plussan puolelle sais mittari jo kyllä hivuta. Nämä pakkaset sais jo loppua.
    Mut kyl se huhtikuussa viimeestään. :)
    Voimia sinulle ja toivottavasti tytön kutinan syy pian selviää.

    VastaaPoista
  2. Oi ei. Mikään ei ole kurjaa kuin huoli oman lapsen mahdollisesta allergiasta tai sen aiheuttajasta + siihen yhdistetty oma alhainen mieliala. :(

    Olisiko sinulla ruutia järjestää jotain pienimuotoista illan istujaista sinun muutamille ystävillesi? Tai kenties oman lapsesi kavereille? (okei, jälkimmäinen ehkä hieman huono idea ajatellen lapsesi ikää...) mutta kenties joku "mammojen kokoontuminen hemmotteluhetkeen?" .

    Vaihtoehtoisesti voitihan järjestää lastenhoitajan ja suunnitella jotain kivaa tekemistä sinulle ja miehellesi kahden? Esim. laittaisitte jotain kivaa pikku purtavaa kotona ja pitäisitte leffaillan käpertyen sinne sohvalle kahden? Tai kävisit vaihtoehtoisesti miehesi kanssa KAHDEN esim. harrastamassa jotakin liikuntaa, jotain mikä olisi se TEIDÄN juttunne...(keilaus, hiihtolenkki makkaranpaiston kera jonnekin laavulle tms.)

    Lumentulo pakkasineen saisi jo riittää! Siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä!
    Voitkos uskoa että kerran tässä jo katselin puita (lehtipuita) ja muistelin loppukevättä/ alkukesää, kun hiirenkorvat ilmestyvät puihin.
    Usko pois, miltei sanoin miehelle silloin vaipuessani niin syvälle mielikuvitukseni kanssa että:
    - KATSO, PUISSA ON JO PIENIÄ HIIRENKORVIA!!!!
    (oli aurinkoinen sääkin tuolloin vielä) xD

    Paljon sinulle positiivista energiaa, kevät tulee ja sitä seuraa aina se kesä! :) <3

    VastaaPoista
  3. Voih!! :( Huoli lapsen olosta on myös sellainen, joka syö omia voimavaroja tosi paljon. Hyvä, kun olette menossa oikein kunnon lääkärille. Jos allergioita epäilette, niin suosittelen menemään lasten allergologille, ellei ihotautilääkäri osaa sanoa mitään. Meillä kun on kaikilla lapsilla noita allergioita ja jokainen reagoi vähän eri tavalla... Me ei löydetty osaavaa lääkäriä, kun 200 km päässä meiltä. Ne, jotka olisi saattaneet osata hoitaa, niin eivät ottaneet uusia potilaita. Mutta enpä ole katunut myöskään sitä, että ajamme noin kauaksi. Viime lauantain jälkeen oli taas oma olo niin paljon helpompi, kun joku lääkäri ottaa ihan oikeesti tosissaan, eikä vaan nosta käsiä pystyyn ja sano, että en mä osaa mitään tehdä. Jos allergioita on, niin se on kyllä sellaista salapoliisin hommaa. Jos haluat käydä kurkkaamassa, niin www.histamiini.com sivuilla on allergialasten vanhempia. Sieltä saa vertaistukea kaikissa allergiajutuissa. Ja jos haluaa vinkkiä oman alueen hyvistä lääkäreistä, niin siellä kyllä on apuja siihen. Myös ei niin hyvistä kyllä kuulee. ;) Kun toinen lääkäri osaa hoitaa ihottumia ja toinen suoliasioita, vaikka molemmat olisikin allergologeja. Toki poikkeuksiakin löytyy. Jos facebookissa olet, niin siellä on myös allergialasten ryhmä.
    Kurja kuulla, että mieli alakuloinen! :( Myös tuo huoli lapsesta vie niitä omia energioita. Tai ainakin itse huomaan sellaisen asian. Kun niin kovasti joutuu huolehtimaan ja miettimään, että mikä on, niin sekin väsyttää ja uuvuttaa. Tosi hyviä ideoita, että pitää jotain naisteniltaa tai käydä miehen kanssa kahdestaan jossain. Mä oon menossa naistenviikonloppuun tuossa muutaman viikon päästä. On ihanaa, kun on joku oma juttu, mitä odottaa. :) Ja me saatiin kaksi leffalippua joululahjaksi, niin ollaan menossa jossain vaiheessa mieheni kanssa leffaan. Totta on, että tuollaiset pienet asiat piristää kummasti mieltä. Kun on jotain, mitä odottaa!
    Kovasti jaksamista sinne!!! <3

    VastaaPoista
  4. Piti vielä sanoa että jossain mielessä voin kuvitella huolesi. Meidän Kertun ollessa n.6kk hän sai hengityskatkoksia nukkuessaan ja voit varmaan kuvitella että ennen kuin syy siihen selvisi, vietin varsin unettomia öitä itse. Paitsi että valvoin toisen unta katkosten varalta, niin siinä oli aikaa mietttiä mistä se kaikki voisikaan johtua. Tottakai sitä ajatteli ne pahimmat mahdolliset vaihtoehdotkin.
    Vietin sitten yliopistollisessa sairaalassa tytön kanssa yön seurannassa, kun koittivat selvittää mistä ne hengityskatkokset mahtoi johtua.
    Onni sinänsä oli se,että tyttö oli ja tulikin ensi kertaa flunssaan minkä vuoksi nenu oli tukkoinen eikä hengitys siksi kulkenut. (lima valui nieluun ja aiheutti hetkellisen- mutta niin pitkälle tuntuneen katkoksen hengitykseen.)

    Usko pois että pahoittelin omaa hätäisyyttäni moisen "turhan" seurannassa oloyömme vuoksi hoitajille ja lääkäreille- He kuitenkin ymmärsivät äidin hädän ja sanoivat että `ei se mitään- parempi että oli turha reissu,pienten lasten kanssa kun kaikki on otettava vakavasti.

    Voimia vielä ja superisti positiivosuutta elämääsi ja tähän viikkoon.
    Pilkistää se kevät aurinko pääsiäispupunkin pesäkoloon ;)

    VastaaPoista
  5. Kurjia iho-ongelmat. Kun Spede oli 3kk hänen vatsan ihonsa tulehtui. Tehtiin allergiatestejä yms. mitään ei löytynyt. Lääkäri puhui atopiasta. Intin vastaan ja väitin että kyseessä on psori. Lopulta varasimme ajan ihotautipolille ja siellä samantien lääkäri totesi psoria olevan. Eipä sillä, rasvat samat molempiin. Ja nyt poika on yli 3, ja rasvoja tarvitsee suht harvoin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista, en ole ehtinyt vastaamaan aiemmin mutta olen lukenut ne ajatuksella kyllä jo aikaisemmin.

    Katsotaan mitä allergologi sanoo sitten ensiviikolla, kerron täällä kyllä sitten. Mukava oli lukea kokemuksistanne, ja kiitos kaikista vinkeistä!!


    VastaaPoista

Jätä terveisesi tänne! :)