torstai 22. elokuuta 2013

Hiljainen hetki

On rauhallista.

Isosisko nukahti päiväunille ilman tuttia, oli niin väsy. Noustiin ylös aamulla 7 jälkeen, siksi väsyttää. Eilen ei nukkunut lainkaan, kertynyt univelka antaa äidille tänään armeliaasti hetken hiljaisuutta. Pikkuvelikin nukkuu, on nukkunut jo pidemmän aikaa joten kohta lienee syötön aika. Mutta tämä hetki - hiljaista!

Mietin, miksi en ole tähän mennessä vielä nukkunut itse kun lapset nukkuvat yhtäaikaa. No nyt muistan.
A) Se on ERITTÄIN harvinaista että yhtäaikaa nukkuvat..
B) Se tyypillisempi syy: on jotakin tekemistä mikä on helpointa tehdä ilman lapsia hääräämässä..
C) Se syy joka minulle on suurin: pelko siitä että kohta joku kuitenkin herää enkä ehdi nukahtaa/nukun niin pienen hetken että olen vain ihan sekaisin päästä ja ärsyttää nopea herätys.

Tämäkin on kuitenkin jo paljon, kun saa vain istua ihan rauhassa.

Loppuviikko on hulinaa taas, ristiäiset vietetään sunnuntaina. Huomenna alkaa järjestelyt tuvan ja tarjoilujen suhteen, pappi käy tänään. Sitten pitäisi oppia kutsumaan poikaa vielä nimellään :)

Nyt riennän keittämään päiväkaffit, se jos mikä on luksusta!

3 kommenttia:

  1. Huisia! Nyt tänään teillä sitten vasta tehdäänkin loppusiivouksen loppusiivousta ja viimeisiä sipistelyjä, kenties vielä silitellään joku silittämättä jäänyt liina tai paitoja ja housuja tms. :)
    On kyllä huisia elää jännityksessä teidän kanssanne, vaikka se niin höpsölle tuntuukin...
    Minusta on aina kivaa kun on kastajaiset. Niissä jännää tekee se, jos ei tiedä nimeä ennalta, minkä lapsi tulee saamaan, on juurikin se. Mukaileeko lapsen nimi jollain tavoin jotakin "kaavaa"? Onko se jollain tavoin yhteydessä muiden sisarusten nimiin tai kenties lapsen omien vanhempien tai isovanhempiensa nimiin. Tätä voi harrastaa vain mikäli tuntee kastettavan lapsen sukua ja sen historiaa.
    Vaikka ainahan toki voi arvailla ;)

    VastaaPoista
  2. Minäkään en osaa nukkua päivällä, jos se ihme nyt tapahtuisi, että pojat ottaisivat päiväunet samaan aikaan. Ihan jo sen takia, että sama miten niin päiväunien jälkeen oon aina tosi kärtynen! Ja paljon mukavampaa on vaikka lukea kirjaa, tikata tai keittää ne päiväkahvit ja kun on monta pientä niin niitä lyhyitä omia hetkiä osaa kyllä niin arvostaa!
    Suloisia ristiäisiä!

    VastaaPoista
  3. Anteeksi malttamattomuuteni, mutta alkaako pikku prinssin nimi myös E:llä kuten isosiskonsakin? Mikähän Eemeli siellä nyt talossa isännöi. :)

    Toivon että kaikki meni hyvin,sää taisi ainakin osua kohdilleen, vaikka ei niin kovin lämmin ehkä ollutkaan.Pääasia että saitte paistattaa juhlapäivänänne auringonpaisteessa eikä räntäsateessa. :)

    VastaaPoista

Jätä terveisesi tänne! :)